Koleat kelit yllätti Mantan

Keli on vaihtunut yht'äkkiä niin koleaksi, ettei Mantan jokavuotinen mammuttiturkki-prosessi ole pysynyt perässä. Nyt sille pitää alkaa tunkea loimia jo näillä keleillä, kun normaalisti on tarvinnut loimittaa vain sateelle ja paukkupakkasille. En tue yliloimittamista, mutta en kyllä ala katsoa kun se vapisee kuin haavanlehti. Toivon todella, että se kuitenkin kasvattaisi sen jokavuotisen pörröturkkinsa, sillä se on tyytyväisimmillään ilman loimia ja itsekkään en tykkää kauheasta loimirulianssista ja "pärjääköhän se nyt tuolla ja onkohan sille laitettu oikea loimi päälle ja kymmenen päällekkäin"-pähkäilystä.

Manta saa talvikengät tilsakumeineen ja hokkeineen perjantaina, joten tervetuloa vaan lumi. Nyt en ole juurikaan liikutellut, kun kentän pohja on melko mielenkiintoinen ja tiet voi olla liukkaita, kun ei tuosta kelistä tiedä. Enkä kyllä lähde illalla pimeässä sinne katsomaan, mikä on meininki. Toivotaan, että tämä talveensiirtyminen ei kestäisi ikuisuuksia ja pian pääsisi jo normaaliin päiväjärjestykseen.

Tallil vika, tallil eka

Menin tänään n. 45 minuutin koulutreenin kentällä. Otimme paljon ravia, nostojen ja ihan pitempien ravijaksojen muodossa. Aluksi taas tuttuun tapaan taivuttelin sitä molempiin suuntiin ympyröillä ja volteilla. Ravailimme isolla ympyrällä ja Manta pysyi oikein hienosti pystyssä, ei kompuroinut, eikä kolannut jalkojaankaan yhteen.
Lopuksi irtojuoksuttelin n. 15 minuuttia kentällä, että sai mennä kovempaa ilman ratsastajaa. Päästeli innoissaan ja heitteli muutamat pukitkin innosta piukeana. Irtojuoksuttaessa löi kinttujaan yhteen joitain kertoja. Höyryjenpäästön jälkeen hölkkäsi rauhallisesti. Loppukäynnit (n. 10 min) vedettiin ihan taluttaen. Oli nihkeä ja höyrysi, muttei kuitenkaan hikinen. Loppukäyntien jälkeen iltaheiniä nauttimaan.

Annoin hevosille tänään mössöt, kun olin viimeisenä tallilla. Huomenna olisi aamutalli, joten tallil vika tallil eka! ;)

Reeniä reeniä

Tänään kerkesin tallille vasta sen verran myöhään, että vetäisin lyhyen kaavan mukaan. Päätin tänään kokeilla joskus kauan sitten saamiani baucherkuolaimia ja pistin oikein satulankin tälläkertaa. Baucherit pistin suuhun ihan vain kokeilumielessä. Manta ei siis tarvitse enempää kontrolloivaa kuolainta, mutta halusin ihan vain kokeilla miltä se tuntuu, kun kerta sellaisetkin löytyi.

Aluksi meidän piti hiukan "keskutella" paikallaanpysymisestä selkäännousussa ja hetken takkuamisen jälkeen pääsin rauhassa kapuamaan selkään.

Selästä Manta tuntui heti ensi askeleelta lähtien oikein hyvältä. Alkukäyntien jälkeen aloitimme volttien ja ympyröiden teot. Vasemmalle piti tehdä hieman enemmän töitä taivuttelun suhteen, kuin oikealle. Vastasi kuitenkin hienosti apuihin ja väisti pohjetta pyydettäessä. 

Käyntivolttien ja ympyröiden jälkeen aloimme tehdä ravinostoja. Manta oli tänään oikein herkkä pohkeelle ja jopa ensimmäinen nosto onnistui todella hienosti. Ravi nousi terävästi ja M oli todella eteenpäinpyrkivä. Otimme joka sivulla ravipätkän, aina vähän ennen kulmaa hidastimme käyntiin ja taas kulman jälkeen raville. Otimme myös lopuksi muutaman kierroksen ravia ilman pysähdyksiä, toki loiventaen mutkat. Tasapaino ja liikkeen laatu on selkeästi parantunut. Mantan hivuttaminen ja kompurointi on vähentynyt todella radikaalisti, tänään se ei kompuroinut kertaakaan ja vain kerran kuulin sen kolauttavan takasensa yhteen. Tuntuu muutenkin, että M keskittyy enemmän omaan liikkumiseensa, kuin esimerkiksi kesällä.

Ravien jälkeen otimmekin sitten jo loppukäynnit, kello alkoi olla jo yli yhdeksän ja minulla oli iltatalli vielä tehtävänä. 

Mantasta huomaa aina ratsastuksen jälkeen, että se on rennompi ja rauhallisempi. Vaikka me emme edes tekisi rankkaa treeniä, saati edes pitkää, se silti on aina ratsastuksen jälkeen rento ja rauhallinen. En ainakaan vielä tänään huomannut kummempaa eroa baucherilla mentäessä, pitää kokeilla sitä paremmalla ajalla paremmin. 

Huomenna olisi tarkoitus mennä aikaisemmin tallille, ratsastaa pidemmän kaavan mukaan ja pestä jopa varusteita jos aikaa vain jää. :)

Elämä alkaa hiljalleen voittaa?

Ratsastin tänään n. 25 minuutin "pikatreenin". Tavoitteena oli saada Manta liikkumaan mahdollisimman oikeinpäin. Teimme paljon voltteja, ympyröitä ja kahdeksikkoa, otimme myös paljon pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä.  Manta oli melko säpäkällä tuulella, eikä se meinannut aluksi aivan kuunnella mitä pyydän. Sain kuitenkin sen äkkiä ratsastettua oikein mukavaksi. M alkoi hakeutua alemmas ja oikeasti kuunnella apuja. Siltä tuli useita oikein hienoja pätkiä ja se alkoi rauhoittumaan liikkeellelähdöissä, aluksi nimittäin tuntui että se oikein ponkaisi itsensä liikkeelle. Lopuksi ne olivat niin pehmeitä ja sulavia, ettei niissä ollut mitään ongelmaa istua. Menin siis ilman satulaa, kun en halunnut alkaa kauheasti hevosta pöllyttämään tässä taudissa.

Olen nyt siis ollut kipeänä ja taudin ns. huippu oli tuossa pe-ma. Tänään oli ensimmäinen päivä viime torstain jälkeen, et uskaltaa edes miettiä ratsastusta. Jostainsyystä pari viikkoa sitten sairastamani yskä palasi uudestaan vielä pahemmassa muodossa ja flunssan kera. Eipä kyllä nuo tallillariekkumiset ole ainakaan asioita helpottaneet yhtään. Koska omistan Mantan yksin, eikä vuokraajaa/hoitajaa ole, käyn jokapäivä tallilla laittamassa heinät ja muut pöperöt valmiiksi, kantamassa tarhaan vedet ja siivoamassa karsinan ja tarhan. 3-4 kertaa viikossa teen joko aamutallia tai iltatallia, eli Manta on ns. itsehoitotallissa. Silloin kyllä tärkeimmiksi asioiksi jää hoitaa hevonen ja kattoa sen jälkeen, onko voimia tallella ratsastella. Itse en mielelläni pää kainalossa ja kuolemanväsyneenä ratsasta, pinnani nimittäin saattaa olla äärimmäisen lyhyt ja se ei hyödytä ketään. Se tästä olisi vielä puuttunut, että saan jonkun kunnon keuhkokuumeen

Täytyy vain toivoa, että tämä on tosiaan tästä nyt oikeasti paranemassa ja päästään taas kunnolla harjoittelemaan. Jos oikein laittaisi sen satulankin ja alkaisi niitä siirtymisiä taas väkerrellä. :)

Toivevarusteita

Myönnän olevani varustefriikki, ainakin mitä hevosen varusteisiin tulee. Omat kamat voivat sitten ollakkin hieman räjähtäneempiä. Olen jo pikkuhiljaa alkanut rauhoittua, Mantalla on oikeastaan kaikki perustarpeelliset varusteet, mutta vielä muutaman asian haluaisin hankkia. Haluaisin itsellenikin hieman jotain uutta.

Tässä nämä tarpeelliset tarpeettomat toivehankinnat perusteluineen.

Mantalle:
- Kaulakappaleellinen sadeloimi. Mantalla on 1 vuoreton ja 2 fleecevuorellista sadeloimea, mutta missään niistä ei ole kaulakappaletta. Olisi kiva vuorata Manta lämpimästi esimerkiksi vaakatasossa tulevaan räntäsateeseen. Loimen värit ovat aivan ihanat.

- Välikausiloimi. Meillä on vain 1 toppaloimi ja jos se kastuu niin jäljelle jää vain sadeloimet. Tämä olisi hyvä vaihtoehto esimerkiksi juuri tuulisille lumisadepäiville, tai esimerkiksi kävelylenkille kunnon pakkasille ilman satulaa tai maastakäsin. Saisi sitten paksu toppaloimi jäädä oikeasti vain kunnon paukkupakkasille. Manta kasvattaa paksun talviturkin, etten haluaisi sitä ihan turhaan loimitella kauhean paksuilla loimilla. Plussaa myös loimen väristä, heijastavuudesta ja sisäpinnan materiaalista.

- Kunnon ratsastusloimi. Ei haittaisi kaatosateet tai räntäsateet yhtään, kun hevonen ja satula pysyisivät kuivana.

- Heijastinbootsit. Mantalla on vain yhdet bootsit ja haluaisin toiset, että puhtaat ja kuivat olisivat aina saatavilla. Heijastimelliset haluaisin nimenomaan varsinkin maastokäyttöön. Ainiin ja vaaleanpunaisina - tottakai.

- Jänne- ja hivutussuojat. Värinä kirsikka, meiltä löytyvät jo nuo punaiset. Toisena vaihtoehtona olisi myös mustat Eskadronin jänne- ja hivutussuojat. Siksi, että toiset saavat kuivua kunnolla pesun tai treenin jälkeen.

- Jalkaheijastimet. Koska meillä menee aina talvenaikana nämä rikki. Jos nuo nimittäin erehtyy laittamaan jalkaan ja maastolenkillä, tai sen jälkeen on hankitreeniä ohjelmassa, ovat noista heijastinpinnat aivan riekaleina. Mielestäni heijastimien kanssa enemmän on parempi. Muiden tienkäyttäjien on helpompi hahmottaa meidät ja itsekkin saan mielenrauhan, kun varmasti näymme joka suuntaan - ellei vastaantulija ole oikeasti sokea.

- Muovijalustimet. Talvella varmasti mukavammat, kun ei rauta hohkaa kylmyyttä.

- Kuolaimettomat suitset. Joko LG bridlet tai Orbitless bridlet. Kokeilimme nimittäin joskus silloisen tallinpitäjän LG bridlejä ja Manta toimi niillä ihan mukavasti. Olisi mukavaa vaihtelua ja ei tarvitsisi paukkupakkasilla lämmitellä kuolaimia. ;)

Minulle:
- Sadetakki. Koska kastuminen on epämukavaa ja tulee kylmä. :(

- Hanskat. Vaikuttavat lämpimiltä ja taas kerran - koska heijastin...

- Kunnon otsalamppu. En tiedä vielä mistä sellaisen löytäisin, mutta hakusessa olisi oikeasti kirkas otsalamppu. Minulta löytyy tallilta jopa 3 otsalamppua, mutta mielestäni ovat vähän turhan himmeitä. Ja kyllä, siksi niitä on jo 3, kun olen yrittänyt löytää kirkasta ja jos vaikka menee hukkaan tai rikki... ;)

- Ratsastushousut. Kokopaikkaiset, värinä joko punainen, musta tai ruskea. Ei missään nimessä ruudullisia, ahterini näyttäisi muuten aivan järkyttävän kokoiselta mötikältä.

- Back on trackin käsineet. Haluaisin kokeilla auttaisivatko nämä (tietenkin paksumpien hanskojen alla) paleleviin sormiini.

- Back on track sukat. Vaikka olen kokeillut laittaa kaikennäköisiä viritelmiä, silti varpaani palelevat (on muuten todella nautinnollista tulla selästä alas, kun jalat tomahtavat maahan).

Kuulumiset

Ollaan nyt harjoiteltu Mantan kanssa todella paljon. Olen oikein pikkutarkasti keskittynyt, miten asiat tapahtuu tarhassa, tallissa, selkäännousussa ja ratsastaessa. Olen huomannut itestäni, et osaan olla todella kärsivällinen ja pitkäpinnainen - jos vain oikein kovasti haluan ja keskityn. En ole siis hermostunut kertaakaan ja olen kärsivällisesti korjannut pieniä asioita, esimerkiksi jos Manta meinaa ottaa askeleen eteenpäin selkäännoustessa, palautan sen takaisin samaan paikkaan, kehun kun pysyy paikallaan ja kokeilen uudestaan. Montaa kertaa minun ei tarvitse tuota paikalleenpalauttamista tehdä.

Taluttaessa olen huomannut sen, ettei Manta välttämättä aina pysähdykkään, kun minä pysähdyn. Kun olemme tätä harjoitusta tehneet matkalla tarhasta talliin, tai tallista kentälle, se saattaa jopa kävellä minun ohi ja kaartaa eteeni. En ole sanonut sanaakaan, vaan aivan rauhassa peruuttanut Mantaa usean askelen verran ja pysähdytty molemmat. Sen jälkeen olen taas jatkanut matkaa ja muutamien metrien jälkeen pysähtynyt uudestaan. Yleensä Manta on kuulolla paremmin ja todellakin pysähtyy samaanaikaan, tai vähintään silloin, kun sen pää on vieressäni. Mutta heti jos se kävelee selvästi ohitseni, tulee ns. "peruutusläksyä".

Tallissa se on laidunkauden päättymisen jälkeen alkanut olla vähän levoton, kun haen sen hoidettavaksi. Tällöinkin olen aivan rauhassa vain palauttanut sen samaanpaikkaan, mistä se otti askelen eteen tai taakse ja silittäen kehunut sitä kun on pysynyt paikoillaan.

Mössöjen annossa olen kiinnittänyt huomioni siihen, että Manta yrittää selvästi "vetämään välistä". Nyt olen siihenkin puuttunut, että se pysyy silloin poissa kupiltaan, kun olen ruokaa sinne laittamassa. Tuolla tallilla on nimittäin pakko mennä karsinaan sisälle kippaamaan ruoat. Ensimmäisinä kertoina kun "ajoin" sen pään pois kupinläheisyydestä, se saattoi häseltäen kääntää jopa persiinsä minuunpäin. En piitannut siitä mitään vaan seisoin kuin tatti omalla paikallani, odottaen sen kääntymistä. Kun Manta kääntyi takaisin etuperin, se käänsi päänsä pois ja palkitsin sen lähtemällä ja näin antamalla sille luvan syödä. Se ei käyttäytynyt mitenkään aggressiivisesti muutoin, kuin kääntymällä takaperin. Manta ei harrasta minkäänsortin potkimista, joten minua ei huolettanut yhtään sen takaperinkääntymiset. Eipähän ainakaan opi, että aggressiivisesti käyttäytymällä ihminen lähtee pois, vaan pelkkä pään poissapitäminen kupinläheisyydestä riittää. Nykyään se ei edes nosta päätään heinäkasasta, ennenkuin olen saanut rauhassa kaavittua mössöt kuppiin ja lähdettyä karsinasta.. Manta on siis todella fiksu ja olenkin oivaltanut, että minun pitää keskittyä enemmän tällaisiin asioihin, ettei se opi mitään hölmöjä tapoja.

Ratsastaessa olen keskittynyt enemmän laatuun, kuin määrään. Liikutus on saattanut olla 30 min tehotreeniä käynnissä, taivutellen volteilla ja ympyröillä, erilaisia teitä mennen - keskittyen suoriin linjoihin ja tehden useita pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä. Kun Manta on alkanut selkeästi rentoutumaan ja myötäämään niskastaan vähän pidemmäksi aikaa, olen jatkanut hetkenaikaa ja lopettanut todella hyvin fiiliksin siihen. Olen keskittynyt todenteolla istuntaani ja käsien asentoon. Minullakun on jokin hassu tapa istua ns. "yliryhdissä" jolloin alaselkääni tulee todella hassunnäköinen notko. Näytän siis etäisesti Aku Ankalta ratsastaessani - työnnän jostainsyystä lantiota liian taakse ja se aiheuttaa sen notkon. Käsien kanssa minulla ei kauhean suurta ongelmaa ole, kunhan muistan pitää niitä vain hiukan korkeammalla.

Tänään ei tehty kuin nopea pyrähdys kentällä. Olen TAAS kipeänä ja minun pitäisi kokoajan juoda jotain, ettei alkaisi yskittämään. Mentiin sitten siihenasti, kuin pystyin itsekkin keskittymään, eikä yskä vaivannut. Manta tuntui heti rennolta ja melkoisen letkeältä. Käynti oli matkaatavoittavaa, mutta rentoa. Juuri sellaista jota haluaisinkin siltä nähdä. Heti ekasta voltista lähtien Manta alkoi myötäämään niskastaan ja meni paljon hienoja pätkiä alemmas hakeutuen. Tätä lisää :)

Syksy saapuu

Tänään oli kyllä niin syksyinen keli kuin olla vaan voi. Onneksi loimitin Mantan viedessäni sen aamulla pihalle, oli meinaan hyvin kolea ja sateinen päivä. Voin vain kuvitella kuinka vetisiä, mutaisia ja liukkaita maastopolut ovat nyt. Ei minulla kyllä ole muutenkaan intoa lähteä maastoon. Meidän maastoilusta on nimittäin tullut jossainmäärin kauhean outoa. Ennemmin menin ilman satulaa pitkin ohjin valoisaan tai pimeään aikaan pelkän otsalampun valossa, mutta nyt ei välttämättä aivan heti tulisi se ensimmäisenä mieleen. En tiedä mikä ihmeen "katso, olen aikapommi"-kausi Mantalle on tullut, mutta jotain merkillistä on selvästi tapahtunut. Manta saattaa säpsähdellä ihan hassuja asioita, kun ennemmin se ei juuri välittänyt melkein mistään. Se tarkkailee paljon enemmän ympäristöä, kävelee välillä sellaista "tikittävää" käyntiä ja jotain pelätessään (?) saattaa laittaa pakin päälle ja lähteä kauhealla tohinalla peruuttamaan. Viimeksi joku epämääräinen pieni puukasa oli kauhean pelottava, mutta sain sen lopulta narrattua siitä ohi. Tämä tapahtuu siis vain selästäkäsin, taluttaessa se tulee vaikka puuhun perässä.
Yhdelle tallilaiselle tästä puhuttuani hän kysyi onko meillä johtajuus kunnossa. Aloin etsiä tietoa ja kiinnostuin todenteolla aiheesta. Löysinkin tällaisen listan:

Johtajuuden puutetta on mm. seuraavissa tilanteissa:

- hevonen ei pysy paikoillaan hoidettaessa tai varusteita laitettaessa || Pysyy.

- hevosta ei saa kiinni tarhasta/laitumelta || Ongelma näkyy laitumella, tarhassa tulee portille vastaan.
- hevonen käyttäytyy uhkaavasti, kääntää peräpäänsä kohti || Ei.

- hevonen koettaa ahdistaa karsinassa seinän väliin || Ei.

- hevonen tökkii turvallaan || Ainoastaan ratsastuksen jälkeen yrittää hinkuttaa päätään minuun, mutta vähentynyt, koska olen työntänyt pään pois.

- hevonen lähtee liikkeelle satulaan kiivetessä ilman lupaa || Vähentynyt huomattavasti.

- joudut siirtymään hevosen tieltä || En.

- vaikeuksia traileriin lastaamisessa || Kävelee hienosti koppiin, mutta ulostullessa peruuttaa melko vauhdikkaasti ulos.

Täytyy alkaa kiinnittämään enemmän huomiota pariin kohtaan ja tähän kokonaisuuteen. Muutenkin haluaisin alkaa enemmän tekemään maastakäsinharjoituksia. Jos oikeasti vika olisikin tuossa johtajuuskysymyksessä. Haluan olla hyvä ja selkeä johtaja ja haluan että se perustuu kunnioitukseen. En todellakaan halua mitään säikyteltyä hermoheikkoa, joka ei luota ihmisiin.

Alkavatko puuttuvat palaset loksahdella paikoilleen?

Ryteikköralli alkakoot!

Ollaan käyty Mantan kanssa eilen ja tänään metsässä kävelemässä. Koska siellä on vaihtelevaa maastoa, en ole mennyt selkään vaan antanut Mantan itsekseen tasapainotella ja käveleskellä perässä. Otin sen ihan testauksen kannalta miten se siellä pystyssä pysyy ja pysyihän se. Aina välillä nyt tietenkin vähän piti olla kompurana, muttei mitenkään pahasti, Mantalla ei kuitenkaan ryteikössä tai pienillä, kivisillä metsäteillä ole menty pitkään aikaan. Tarvottiin siellä eilen ja tänään n. 1h 15 min molempina päivinä. Manta näytti todellakin nauttivan päästessään kunnolla maastoon, ettei menty pelkästään teitä pitkin. Jos ei oikein kovasti satele, voitaisiin mennä ihan selästä käsinkin sinne. Saataisiin vähän raviakin mukaan, kun siellä on niitä hyviä, tasaisempia suoria muutamia. Haluaisin kovasti jo päästä ihan Mantan mielenterveydenkin kannalta liikuttamaan vähän reippaammin ja rauhalliset maastopolut olisivat tähän ihan oivallinen paikka. Tänäänkin huomasi että Mantalla oli ihan mukavasti potkua, joten voisi alkaa jo laittamaan nopeampaa tempoa mukaan.

Oli kyllä tosi ihanaa huomata, miten Manta vieläkin nauttii suuresti ryteikkörallista. Vantaalla kävimme kaikennäköisiä korpia katsastamassa, eikä koskaan Mantaa tarvinnut pakottaa kävelemään mistään, oli polku kuinka pieni tahansa. Nyt pitää taas saada maastoa ehdottomasti mukaan jo tasapainon parantamisenkin takia.

Unohtui tässä vielä mainita, että maanantaina ja tiistaina liikutin selästä käsin. Maanantaina mentiin hetki kentällä ja lähettiin kävelemään teitä pitkin. Tiistaina juoksuttelin ja ratsastin kentällä, joten ohjelmaa on ollut ihan hyvin taas tälläkin viikolla.

Mitä tänään opin, osa X

Opimpahan tänään taas, et jos näet hevosesi puhtaana laitumella ja tarkoituksesi on lähteä ratsastamaan, HAE SE VÄLITTÖMÄSTI SISÄÄN. Tein siis klassiset, ajattelin hakea ensin kaikki romppeet valmiiksi käytävälle, ennenkuin haen Mantan. Kun tämän pienen hetken jälkeen näen sen poninpahasen, on sen vasenpuoli aivan täynnä kuraa. No äkkiä sitten hakemaan rouvaa sisälle, ettei kerkeä toistakin puolta rypemään ihan rapaan. Manta oli selkeästi sitä mieltä, että siltä jäi tärkeä rituaali kesken, eikä meinannut mokoma ensin antaa kiinni! Parin minuutin jälkeen se kyllästyi hippaleikkiin ja antoi kiinni. Oli se kyllä metkan näköinen, kun puolet hevosesta on kiiltävän puhdas ja toinen taas aivan kurassa.
Onnekseni kura oli kuivaa ja se lähti helposti sukimalla irti. Otin kunnon tehopikaharjauksen, romppeet niskaan ja kenttää kiertämään.

Kentän pohja oli todella pehmeä kunnon vesisateiden jäljiltä, joten emme tehneet käyntihommia kuin puolisen tuntia. Se oli muutenkin hyvä aloittaa hieman kevyemmin, kun on ollut pitkä laidunkausi tässä välissä. Teimme muutamia voltteja, isoja ympyröitä, kiemuraa ja pysähdyksiä ja liikkeellelähtöjä. Manta oli tosi herkällä tuulella, pysähtyi höyhenenkevyestä pidätteestä ja lähti liikkeelle kevyellä pohkeenpuristuksella. Oletin sen olevan lomanjäljiltä kunnon tahmatassu, mutta mielellään se näytti kentällä tarpovan. Nopeasti pääkin meni alas, vaikka ohjia pidinkin kevyellä tuntumalla. Odotin ensin sitä kamelikäyntiä, pää taivaissa ja selkä notkolla, mutta sitä ei tullut oikeastaan ollenkaan. Tuo puolituntia oli siis hyvin positiivinen kokemus.

Olin huomiseksi ajatellut pientä kävelyä selästä käsin maastossa. Toivotaan vain, ettei sada aivan hulluna tai Manta ole aivan märässä kurassa, sillä huomisen aikataulu voi olla melko tiukka pohjanmaalle lähtöni takia. Huominen näyttää. ;)

Syksyä kohti

On ollut todella syksyinen keli tänään. Satanut ja ollut koleaa. Kävin Mantalle ostamassa toisen vuorellisen sadeloimen, kun ei nuo loimet tahdo aina kuivaa yhdessä yössä. Nyt nimittäin alkaa olla ihan loimitettavat kelit. Ei tuo sade niinkään haittaisi, mutta on niin kamalan koleaa ja kylmää, varsinkin jos yhtään tuulee. Ei olla nyt kesällä ollenkaan viel loimitettu, mutta nyt kyllä aletaan taas loimirulianssi sateisilla keleillä. Otimme hevoset täksi yöksi talliin, mutta on nämä kelit olleet melko mielenkiintoisia. Yöllä saattaa laskea lämpötila +10 asteeseen, sataakkin vielä kaupanpäälle ja päivällä voikin paistaa jo aurinko tai olla lähemmäs +20 vaikka sataisi. Yöksi siis voisi laittaa sadeloimen päälle, mutta päivällä se olisi ihan liikaa. Olemme nimittäin päättäneet pitää hevoset laitumella yötä päivää, niin kauan kuin mahdollista. Pitää nyt vain kehitellä joku hyvä ratkaisu, sillä en todella haluaisi ns. "yliloimittaa". Manta muutenkin viihtyy paremmin ilman mitään ylimääräisiä härpäkkeitä.

Manta sai tänään vapaapäivän. Olivat kerenneet ottaa hevoset jo sisälle ja Mantakin oli syömässä, niin en enää halunnut repiä sitä mihinkään. Huomenna pitäisi muutenkin kai olla jo parempi keli, niin silloin onkin hauskempaa mennä maastakäsin lenkille tai jopa ratsastamaan. Suunnitelmissa olisi kyllä ratsastaa pitkästä aikaa.

Pyykkäystä ja liikuntaa

Rahtasin eilen tallilta pois 4 likaista riimua ja kärpäshupun. Mantalla on nyt viimeinen puhdas nylonriimu päässä ja päätin, että tänäänhän ne pyykit sitten pestään. Puhdasta tuli, ei jäänyt kauheasti pinttyneitä kohtia.

Pyykkäyksen jälkeen lähdimme äitini kanssa tallille. Tarkoituksena oli juoksuttaa Mantaa ja mennä pienelle maastokävelylle (maastakäsin tietenkin), mutta Manta oli ilmeisesti ahtanut juuri itsensä aivan täyteen ja lyllersi eteenpäin. Teimme sitten suunnitelmamuutoksen ja lähdimme kävelemään teitä pitkin. Saimme vielä Mantalle kaverinkin mukaan, kun K:n vuokraaja sattui sopivasti tulemaan paikalle. Käveltiin 1 h 10 min ja teki selvästi myös Mantallekkin hyvää, minusta puhumattakaan. Teki tällainen pidempi teitäpitkin kävely kyllä todella hyvää, kun on nyt kahtena päivänä juoksutettu ja otettu ihan lyhyt maastokävely. Eilen siis juoksuttelin 25 minuuttia ja kävelimme maastossa 35 minuuttia.

Huomenna olisi tarkoitus tehdä selästä käsin jotain suhteellisen kevyttä. Varmaan paljon käynti-ravi siirtymisiä ja paljon voltteja, että saadaan taas tuntumaa kentällämenoon.

Rauhallista aloitusta

Tänään oli hyvä päivä aloittaa rauhallisesti työskentely. Oli lämmin, muttei painostavan kuuma.

Otin Mantan sisälle harjaukseen ja totesin meidän harjojen olevan jo sen verran likaisia, että ne pitää pestä. Harjailin Mantan kaikessa rauhassa oikein kunnolla ja kokeilin uutta juoksutusvyötä. No... meidän "pieni" Manteli on syönyt itsensä niin hyvään kuntoon laitumella, ettei vyö ihan ylettänyt kiinni ! Ympärysmitta vyössä on 180 senttiä, joten kyllä se normaalisti menisi kiinni. Siitä on sitten hyvä katsoa paljonko masua ollaan saatu sulatettua. Päätin kuitenkin pysyä suunnitelmassa ja juoksuttaa, vaikkei vyö kiinni mennytkään. 

Aloitimme 5 minuutin alkukävelyllä ihan uraa pitkin vasempaan kierrokseen. Alkukävelyiden jälkeen otettiin ravia. Manta aloitti rauhallisesti ja muutaman kierroksen jälkeen se sai jonkinnäköisen virtapiikin. Otti kunnon hepulipätkiä ja hyppäsi kerran vähän pystyynkin. Manta ei kuitenkaan koskaan vedä ihmistä vastaan ja vaikka se noita irtiottojaan rallatteli, niin minä pysyin kuin juuret kasvattaneena samassa paikassa. Muutaman irtioton jälkeen Manta oli hepuleihinsa tyytyväinen ja alkoi ravailla rauhassa. Jatkoimme hetken rauhallisella ravilla ja otimme muutaman minuutin käyntiosuuden, ennen suunnanvaihtoa.

Oikeaan kierrokseen ei enää pöllöttäminen maistunutkaan ja juoksutin Mantaa rauhallisessa ravissa kokouraa pitkin. 

Tämän jälkeen vaihdoin riimunnarun suitsiin kiinni ja lähdimme kävelemään loppukäynnit tietä pitkin. Kävelimme n. 30 minuuttia teitä pitkin ja Manta oli todella rauhallinen. Tallissa vaihdoin suitset riimuun ja annoin Mantalle vähän cool mixiä, hepoluxia ja kivennäistä, eli niitä mitä se "tallikaudella" normaalisti syö. Manta ei siis ole laidunkaudella saanut mitään väkirehuja, laitumella on ollut kokokesän kivennäis- ja suolakivet hevosten vapaassa käytössä. Hevoset eivät todennäköisesti ole laitumella enää paria viikkoa kauempaa, joten minusta on hyvä alkaa jo nyt aloittaa pikkuhiljaa työskentelyt ja väkirehuihin totuttelut.

Ei muuta kuin Manta laitumelle ja tavaroiden keräys. Muistimpa vielä lopuksi ne kökköiset harjatkin pestä. Meillä on siis kahdet harjat ja aina kun toiset otetaan käyttöön, toiset pestään. Eli meillä on aina puhtaat harjat odottamassa. 

Huomenna vielä tarhanpohjien kunnostusta, että saatais sekin homma meidän osalta päätökseen.

Pohdintoja näin aamuyöstä..

Ei vain sitten väsytä. Välillä nämä yökukkumiset ovat vain kertakaikkiaan todella ahdistavia. Varsinkin nyt, kun tallilla kävi miten kävi. En silloin lauantaina kyennyt sitä juurikaan ajattelemaan, kun oikein päätin keskittyä iloisiin hääjuhliin ja haalin itselleni jatkuvasti hauskaa juttuseuraa, ettei ajatukset suoraansanottuna laukkaisi tallin tapahtumiin. Nyt sitten on asiaa pyöritelty aina silloin tällöin mielessä ja nyt vasta tajusin, millaisen tunteen se sai minulle aikaan. Se oli kuin isku vasten kasvoja.. Moni varmaan miettisi, että "ei hitto mikä dorka, eihän se ollut edes sen hevonen!" Vaikka kyse ei ollutkaan minun hevosestani, enkä tuntenut kyseistä tapausta puoltavuotta kauempaa, olen kuitenkin niin empaattinen ja herkkä, että se tuntuu tuolla jossain. Koska poismeno oli niin äkillinen, eikä sitä voinut ennalta arvata, se sai minut levottomaksi...

... Mitäs sitten, kun on Mantan aika lähteä?

Tiedän, että on äärimmäisen hullua miettiä tällaisia, eihän Manta ole edes vanhakaan, mutta ihan mitä vain voi tapahtua. Kuitenkin paluu maanpinnalle oli jotenkin ahdistava. Kai olen jotenkin elänyt niin pilvilinnoissa, että kuvittelen kaiken jatkuvan ikuisuuksiin. On tässä tunnemyrskyssä kuitenkin jotain hyvääkin, olen alkanut saada sitä kauan kadoksissa ollutta kipinää takaisin ja aion todellakin ottaa Mantan kanssa kaiken ilon irti niin kauan, kun molemmat henkimaailman olentoina ollaan.

"Elä jokainen päivä niinkuin se olisi viimeisesi"

Kadoksissa ollut kipinä ratsastuksen suhteen on pikkuhiljaa jälleen löytymässä.

Kupla on lopullisesti puhjennut ja kadotettu suunta taas löydetty.

Yksi on joukostamme poissa

Mantan karsinanaapuri, vanhempi suomenhevosruuna, oli nukkunut viime perjantai-lauantai (2-3.8) välisenä yönä pois. Oli löydetty kuolleena laitumelta. Ei ole mitään tietoa, mihin olisi voinut kuolla, mutta yksi veikkasi sydämen pettämistä. Ruunalla oli kuitenkin jo ikää 24 vuotta ja tämä kesä on ollut todella paahtavan kuuma, joten voi hyvinkin olla, että sydän olisi lopulta pettänyt. Perjantai-iltana oli kuitenkin omistajan mukaan ollut ihan pirtsakkana.. On ollut outoa hommailla parina päivänä tallilla, kun tiedostaa yhden poismenon. Kyllä piti itsekkin tirauttaa pari kyyneltä, kun asiasta kuulin.

Olin itse siis viimeviikon keskiviikosta sunnuntaihin Etelä-Pohjanmaalla, kun pikkuserkkuni häät olivat tuolloin lauantaina. Kohta ei enää uskalla ollenkaan lähteä pohjanmaallepäin, kun aina sillon tapahtuu tallilla kaikennäköistä! Yleensä aina, kun olen ollut pohjanmaalla, niin on tallilla tapahtunut jotain "dramaattista" tai muuta säpinää. Ikinä kuitenkaan kyse ei ole ollut minun ex-hoitohevoseeni tai Mantaan liittyvistä jutuista. Mutta kuitenkin jo niistä ajoista kun hoidin Tixiä, olen pistänyt merkille et sillon aina sattuu ja tapahtuu, kun olen poissa. Yleensä oli vanhempi ori saanut jostainsyystä itsensä karsinasta pihalle ja pistänyt maailmanlopun meiningiksi koko tallin, ja kerran oli samainen ori saanut jotkut ihme slaagit, karannut puuaitauksestaan ja hyökännyt hyvänmatkan päässä tarhanneen nuoremman orin kimppuun. Nuorempi ori oli myös päässyt aitauksestaan ja juossut ympäri metsiä karkuun vanhempaa. Onnellisesti lopulta asiat päättyivät, mutta turvallisuussyistä orit tarhasivat eriaikoihin. Nyt juuri ei tule muita juttuja mieleen, vaikka niitäkin varmasti on.

Ollaan oltu eilen ja tänään äitini kanssa tallilla vähän hommissa. Sain samalla vietyä juoksutusvyön ja uuden satulahuovan tallille, mitkä ostin Keskiseltä. Ollaan nypitty sellaisia valtavia rikka-kasveja pois tarhoista, revitty aitatolppia ja eritelty rikkinäiset ja ehjät ja noukittu isoja kiviä tarhoista. Tarhoihin siis ajetaan uusi hiekkakuorma, aitatolpat vaihdetaan korkeampiin ja tarhoista tulee aavistuksen suuremmat. Saa nähdä, tuleeko vielä joku pieni lisähomma, kun yksi hevosenomistaja on tallissa vähemmän... Tosi surullista, kun just viimeviikolla tallinomistajan kanssa puhuttiin, et ollaan saatu porukka kasaan, niin eiköhän tällaista sitten tapahdu ja joudu kuitenkin ettimään uuden hevosen vapautuneelle paikalle.

Nyt mua kuumottais kauheasti aloittaa kunnon elämäntaparemontti. Viimeisen vuoden aikana on tullut kiloja (oikeasti) paljon lisää ja olo on kokoajan todella kömpelö ja turvonnut. Tasapaino on oikeasti huonontunut aivan kauheasti ja tuntuu, ettei tämmöisenä punkerona edes tuonne Mantan selkään halua kiivetä hyllymään. Ois tosi kiva aloittaa Mantan kanssa lenkkeily, siis ihan maastakäsin. Kävis sen kanssa hölkkäilemässä tuolla. Sekin sais kevyen alun näin pitkän laitumellaolon jälkeen. Joten voi olla, että blogista tulee osittain myös oman edistymiseni seuraamista. Ehkäpä tulisi kirjoitettuakin hiukan enemmän, kun sisältö ei koskisi vain minun ja Mantan koheltamista pitkin Kellokoskea. Uskon laihduttamisen parantavan myös ratsastustanikin, kun ylimääräinen laardi ei hölly puoleltatoiselle joka askeleella.
Ja koska oma elämäntaparemontti tuli puheeksi, niin olen kovasti miettinyt Mantalle jonkinnäköistä viikko-ohjelmaa. Jotain järkeä tähän touhuun olisi nimittäin saatava. Me mennään päivästä toiseen taas siinä kuplassa leijuen, kun ei ole minkäänlaista suunnitelmaa, eikä sen kummempia tavoitteitakaan. Ajattelin nyt enemmän alkaa tekemään puheiden sijaan. Haluaisin Mantalle paljon rentoa maastoilua, sillä tuntuu että siinä on menty jotenkin "takapakkia". M on ollut osittain kauhean hermostunut ja jotenkin hassun "säpäkkä". Tokihan ruokavaliosta on karsittu nyt kaurakin pois ja vaihdettu cool mix tilalle, joten turhat mahdolliset "kaurahepulit" ovat nyt poissa laskuista. Kun liikuntaa alkaa olla enemmän (=touhussa olla järkeä), niin lisään taas kauraa ruokavalioon. Tällähetkellä se ei sitä kuitenkaan tarvitse. Nyt kun sain vielä hommattua sen pitkään hankintalistalla olleen juoksutusvyön, niin voi alkaa oikeasti jumppaamaan Mantaa juoksuttaessakin. Tähänasti se on ollut vain semmoista pitkänä menoa ja ylimääräisen energian purkua. Huomenna ajattelinkin testailla uutta juoksutusvyötä ja käydä kävelyttämässä maastossa. Toivottavasti vain ei ole tappavan kuuma.

Mantan synttärit

Manta siis täytti tänään 11 vuotta. Kävin tänään kahdesti Mantaa moikkaamassa ja huomasin kyljissä, lähellä kainaloita olevien hankaumien alkavan parantua. Ratsastusvyön "sauma" oli ilmeisesti hangannut Mantan kylkiä maanantaina, kun kaverini sukulaistyttö ratsasti Mantaa. No.. hankaumat eivät ole onneksi pahat, asia selvisi ensimmäisellä käyttökerralla ja korjaantuu, kun vaihdan paremman vyöosan siihen. En ajatellut nimittäin odotella, että vyö käytössä pehmenee, jos siitä tulee jo yhdestä kerrasta tuollaista jälkeä. Mittailin satulavyötä ja ratsastusvyön vyöosaa ja huomasin niiden olevan täsmälleen samanpituisia. Olin aluksi nimittäin täysin varma, että satulavyö on liian pitkä, eikä vyötä saa tarpeeksi kireälle.

Nyt pitää sitten vain odotella länttien parantumista ja mennä silläaikaa ilman mitään. Haluaisin muutenkin päästä taas hypyttämään Mantaa pitkästä aikaa. Ajattelin ensi kerralla olla rohkea ja kokeilla oikeasti irtona. Olen siis pelännyt, että tulee kentän aidoista läpi, mutta M on niin hienosti kunnioittanut lankoja laitumella, että homma voisi oikeasti toimiakkin. Mantahan muutenkin rysäytti vasta H:n jälkeen sieltä läpi, joten ei ollut periaatteessa Mantan "idea" tulla sieltä pihalle. Tapauksesta on muutenkin muutama kuukausi jo aikaa ja se tapahtui vain kerran. Taitaa mennä kategoriaan "kuuluisat viimeiset sanat". Saa nähdä, mitä tapahtuu...

Kävin siis kaksi kertaa Mantaa moikkaamassa. Ekalla kerralla harjailin, tutkiskelin koko hevosen läpi ja suihkuttelin karkoitteet, enkä syöttänyt sille mitään ylimääräisiä, sillä tiesin tulevani jokatapauksessa uudestaan isäni ja veljeni kanssa tallille. Hekin halusivat tulla tervehtimään lihottamaan synttärisankaria. 

Toisella kerralla tulimme sitten isän ja veljeni kanssa. Hemmottelimme sitten Mantaa vähän porkkanoilla, korpuilla ja omenoilla, putsasin hankaumat ja suojasin tökötillä. Rapsuttelun ja pikaisen tsekkaamisen jälkeen vein silminnähden pyöristyneen synttärisankarin takaisin laitumelle, kavereiden luokse.

Mantan pieni hyppytreeni

Päätinkin tänään hypyttää Mantaa. Juoksuttelin eka normaalisti kaikki askellajit läpi molempiin suuntiin ja hinasin pienen esteen kentän toiselle pitkälle sivulle. Esteessä ei ole korkeita tolppia, joten se ei haittaa, vaikken Mantaa päästäkkään täysin irtona. En ole uskaltanut sen jälkeen, kun ne tulivat H:n kanssa kentänaidoista läpi. Toki Manta on nyt niin paljon rauhoittunut, että on langat pysyneet ehjinä.

Menimme ensin kävellen sen n. 40 sentin pystyesteen yli, molemmista suunnista. Sen jälkeen otin ympyrällä kierroksen verran ravia, nostettiin laukka, siirryttiin kokouralle ja ohjasin esteelle.
Ensimmäisellä kerralla Manta pysähtyi pienen matkan päähän esteestä, mutta pyysin sitä jatkamaan ja Manta nostikin ravin ja hyppäsi hienosti yli.
Toisella kerralla sama kuin ekalla.
Kolmannella kerralla Manta meni pysähtymättä ja laukassa, mutta selvästi se vähän vielä epäröi.
Neljännellä kerralla Manta meni epäröimättä yli. Käveltiin hetki ja vaihdettiin suuntaa

Oikeaan kierrokseen otimme taas sen ympyrän verran ravia, sitten laukalla kokouralle ja ohjasin esteelle. Manta meni epäröimättä yli, joten jatkoimme suoraan uudelle kierrokselle. Menimme kokonaisuudessaan kolme kierrosta putkeen oikealle, eikä Manta epäröinyt yhdelläkään kertaan. Siihen olikin hyppelyt sitten mukava lopettaa. Ei muutakuin jäähdyttelyt.
Olen Mantasta todella ylpeä, se hyppäsi todella hienosti ja vaikka se ekoilla kerroilla pysähtyikin, niin se meni silti hienosti yli.
Pistin myös merkille, että Manta osasi ajoittaa hyvin hyppynsä. Se ei myöskään kertaakaan kolauttanut jalkojaan esteeseen. Mantasta huomasi heti, että se piti hommasta, korvat hörössä ja aivan innoissaan hyppeli miniesteen yli. Pitääkin ottaa tavaksi, että kerran viikossa se saisi loikkia. Selkään en uskalla kyllä vielä mennä, hypellään nyt muutamat kerrat tällä tyylillä ensin.

Manta löysi uuden miehen.

Manta siis on nyt löytänyt uuden miehen itselleen. Oli ilmeisesti Manta kannellut "reppuselässä" tätä herrasmiestä. Sen pysty kyllä päätellä kyljistäkin.. Ei onneksi mitään haavoja, mutta jänniä jälkiä kuitenkin. Eiköhän tuo vaihe ohi mene, kun kiima loppuu. Jollei mene, niin täytyy varmaan laittaa sitten eri paikkoihin. Toivottavasti ei tarvitsisi, kun niillä on muuten menny laumana todella mukavasti. Selkäänhyppiminen on alkanut selvästi vasta tänään, kun ei noita jälkiä ole ennemmin ollut. Manta ei ollut moksiskaan vaikka tökin ja tunnustelin sen kyljet läpi. Jotenka seuraillaan...

Juoksuttelinkin vaan eilen ja tänään Mantaa. Miksu otti Mantan laukkaamisesta videonkin, mutta saa nähdä koska saan sen omalle koneelle. Manta ravaili ja laukkaili innoissaan, oli selvästi potkua tallella, muttei ollut kuitenkaan mitenkään vallaton. Manta on rauhoittunut todella paljon. Taitaa olla tuo tiivis ja pieni porukka Mantalle paras. Huomenna ois tarkoitus päästä selkään tekemään jotain pientä. Viikonloppuna haluaisin kokeilla taas hypyttää pienellä esteellä. Pitää kysyä joku avuksi, niin homma on vähän helpompaa.

Huomenna pitäisi käydä Ikeassa ostamassa semmoinen pieni kaksiportainen jakkara. Kun tallilla ei tällähetkellä oikein ole mitään tukevaa, tarpeeksi korkeaa ja helposti siirreltävää jakkaraa, niin selkäänmeno käy välillä vähän mielenkiintoiseksi.

Turhaa höpinää.

Kauhea hinku hevosenselkään! Mantalla tosiaan kävi raspaaja keskiviikkona ja päätin antaa sen oleskella ilman mitään vempeleitä suussa - ainakin loppuviikon. Kävin tänään taas moikkaamassa Mantaa ja kun hain sen talliin, niin ilmeisesti se oli juuri herännyt joltain päivätorkuilta, näytti meinaan aivan siltä, et se nukahtaa ihan varmasti pystyyn. Harjailin ja hoidin samalla sen paukamat, kun nuo pirulaiset sitä syövät kaulasta niin kauheasti. Tungin paukamiin hööksistä ostettua, tervalta tuoksuvaa salvaa ja suihkuttelin muualle Dr. Repeliä. Manta on tänä kesänä antanut suihkutella ötökkämyrkyt suoraan karvaan, eikä ole enää tarvinnut sieneen tai harjaan suihkutella. Toki päähän en suihkuttele, vaan levitän sienellä. Muistan hyvin, kun ei ollut mitään jakoa, että olisi suoraan arvon rouvaan suihkuteltu. Semmoiset steppiesitykset piti ja meni edestakaisin, vaikka olisi ollut molemmilta puolilta kiinni. Että jotain edistystä sentään tässäkin kahdessa vuodessa on tullut.

Huomenna ajattelin kokeilla sitä meidän aivan upouutta ratsastusvyötä ja mennä kentällä. Ihan leppoisasti, kun on taas vaihteeksi (!) oltu kevyemmällä liikutuksella. Jos vähän vääntelis erilaisia teitä, ottais käynti - ravi - käynti siirtymisiä ja lopuks menis vaikka pienen kävelyn teitä pitkin. Sound's like a plan.

Nyt saa haaveilut riittää.

Tämän kuun alussa tuli vuosi siitä, kun Manta muutti pois Vantaalta. Kun miettii, mitä olen vuodessa saanut aikaiseksi, niin lista jääkin hyvin tyngäksi. Kun miettii tätä vuotta, niin en ole suoraansanoen saanut mitään järkevää aikaiseksi. Tämä koskee niin yksityiselämääni, kuin hevoskuvioitakin. Tätä tunnetta voisi kuvailla sillä, kuin olisin vain ollut jossain kuplassa vuodenverran, enkä ole tehnyt mitään järkevää. Siis vain leijunut päivästä toiseen.

Nyt siihen on kuitenkin tulossa muutos.

Nyt viimeistään aion ottaa itseäni niskasta kiinni. Nyt tässä on jo vuosi leijuttu ilman mitään päämäärää, ilman mitään järkeviä tavoitteita tai suunnitelmia. On tässä vuodessa ollut omat ylä- ja alamäkensäkkin (lähinnä alamäkiä..), mutten muista milloin viimeksi oisin ollut näin "tuuliajolla".

Olen tässä viimeviikkoina pohdiskellut kovasti, miten saataisiin uutta pontta Mantan kanssa tähän yhdessätoimimiseen. Haluaisin jotain muutakin, kuin vaan puskasta toiseen köpöttelyä. En nyt siis tarkoita mitään kilpakenttiä, ne eivät ainakaan toistaiseksi kiinnosta vieläkään, mutta haluaisin kovasti kehittää Mantaa ja siinä samalla myös itseäni. Haluaisin alkaa käydä tunneilla Mantan kanssa. Olisi hienoa päästä jonkun valvovan silmän alle, pitkästä aikaa. On muutenkin tuntunut, että tässä yhdessä vuodessa se "the touch" on jotenkin päässyt ratsastuksessa katoamaan ja meno on ollut aikalailla kummallista.
Ajattelin kokeilla kunnolla Mantan irtohypytystä (hypytin sitä viimeksi kolmisen viikkoa sitten pienellä esteellä ja meni hienosti ja oikealla tekniikalla yli). Tahtoisin itsekkin päästä sillä joskus hyppäämään pieniä esteitä.

Olen myös alkanut uudelleen pohtia lisäkoulutushaaveitani. Pohdin jo parivuotta sitten, että haluaisin opiskella lisää, mutta silloin asiat tyssäsivät vähän kaikennäköisten seikkojen vuoksi. Nyt olenkin päättänyt, että haaveilu loppuu ja aion hakea AMK:hon ensi syksynä. Aion muutenkin laittaa elämäni kuntoon, yksityiselämästäni lähtien.


Että tässä on taas tavoitetta kerrakseen. :)

Tähän loppuun vielä pari kuvaa tiistailta:

Mitäköhän ne jonottaa?

"Onko kaveri kaikki ok?"

Pieni maastoköpöttely selästäkäsin.

Testasin tänään ratsastusvyötä (juoksutusvyön tapainen, mihin saa jalustimet). Menin ensin vähän kentällä tunnustellen miltä vaikuttaa. Kun olo tuntui mukavalta, päätimme isän kanssa, että käydään vähän metsätiellä kävelemässä. Sää oli ihana ja Mantakin tuntui kumman mukavalta. Vähän sitä hermostutti ojassa olevat risuryteiköt, mutta ei saanut mitään slaakeja. Kyllä siitä taas mukava maastoheppa saadaan! Kun tulimme takaisin, kokeilin vielä kentällä miltä ravaaminen tuntuu, niin meinasi rouva mennä nurin. Kenttä on vähän pehmeä ja Manta jostainsyystä aina sählää jotain, kun meinaa ravia nostaa. Ei kuitenkaan kaaduttu, mutta tuntui melko hurjalta. Päätin sitten jättää ravailut siltä kertaa.
Olin kyllä positiivisesti yllättynyt, miten hyvältä ratsastusvyöllä meno tuntui. Olin ihan varma että se joko a) hinkkaa reisiä, tai b) jalat menee ihan ihmeelliseen asentoon ja väsyy, mutta ei. Voisin kyllä ostaa Mantalle semmoisen. Tykkään mennä ilman satulaa, mutta on se kiva, että hätätilanteessa on jotain mihin voi vähän tukeutua. Muutenkin voisin sitten paremmin uskaltaa mennä kovempaakin kuin käyntiä, kun on joku mihin pystyy tukeutua. :) Tiedän kyllä, ettei sen kanssa mennä selkään kuten satulalla, tai ettei sillä kevennellä, kevyestä istunnasta puhumattakaan. Sen sanoo jo ihan maalaisjärki, kun miettii miten pienelle alueelle paine kohdistuu.

Olen huomannut sen, että Manta on rauhoittunut todella paljon. Vähän vielä enemmänkin, kun H lähti. Ei ole enää sitä kauheaa huutokuoroa puolin ja toisin, kun toinen menee talliin tai lähtee maastoon. (H lähti siis omistajansa loukkaantumisen vuoksi. H:n omistaja ei olisi voinut tehdä tallivuoroja, saati edes hoitaa H:ta, niin H lähti sitten omistajansa kaverin hoteisiin).
Yks päivä tallin 2 suokkia olivat lähteneet keskenään maastoon ja Manta oli jäänyt aasin kanssa pihalle. Oli kulemma ollut aivan chillisti, kun tallinomistaja oli sitä välillä ikkunasta kurkkaillut. Käytävällä esitetyt steppiaskeleet ovat myös loppuneet. Ihanaa kun Manta alkaa taas muistuttaa sitä hevosta, millaisena sen tunnen. Nyt kun vielä saadaan tää maastojännittely pois, niin kaikki palautuu täysin normaaliksi. Muistan, kun Mantan asuttua vielä Vantaalla, saatoin mennä pitkin ohjin ilman satulaa maastoon, ilman mitään dramatiikkaa. Tätä tunnetta voisi kuvailla siten, kuin luottamus alkaisi taas palata puolin ja toisin. :)

Huomenna saamme yhden tallilaisen mukaan, näyttämään meille maastoja. Odotan innolla!

Tutustumista lähimaastoon

Käytiin Mantan kanssa tänään maastakäsin 1 tunnin reipas kävelylenkki. Samalla tutustuttiin vähän lähimaastoon. Tiet vaikuttavat mukavan rauhallisilta, vaikka asutusta onkin. Oli oikeastaan aika turvallinen olo, kun taloja oli vähän matkan päässä toisistaan. Ratsastaessa voi olla turvallisin mielin, kun ei tarvitse pelätä, ettei ihmisiä ole kilometrien säteellä, jos vaikka jotain sattuisi.

Ennen lähtöä otin Mantan harjaukseen käytävälle. Esitti steppaamisen perusaskeleet, muttei ollut kuitenkaan mikään mahdoton. Aina jos kävin parin metrin päässä tyhjentämässä harjan karvoista, niin sitten steppiesitys alkoi. Muuten oli suhteellisen rauhakseen. Oli saanut vekin oikean etujalan sääreen, näytti kuin olisi itse polkaissut hokilla siihen. Valelin vain betadinella ennen ja jälkeen lenkin.
Lenkin ensimmäiset 10 minuuttia oli kuin "Liisa ihmemaassa", kun ei sulhanen lähtenytkään mukaan. Lopetti kuitenkin kuikuilun ja huusi H:lle vain pari kertaa vastaukseksi. Oli pirteän oloinen ja käveli halukkaasti perässä.
Oli lenkin jälkeen selvästi tyytyväisemmän oloinen, kun oli päässyt jaloittelemaan. En siis viitsinyt ratsastaa tänään, sillä olisi muuten mennyt niin myöhäiseksi (kiitos päikkäreideni venähtämisen), että emme olisi kauaa kerenneet mennä ennen pimeän tuloa. Teki meille molemmille hyvää jaloitella. :)

Uusi koti ja villi meininki.

Paljon on kerennyt tapahtumaan melkein kahdessa kuukaudessa, kun en ole blogiin jaksanut/kerennyt kirjoittaa.

Jouduimme siis muuttamaan uuteen paikkaan, kun edellinen tallinpitäjä tarvitsi tilat, jossa yksityishevoset asuivat, omille tuntihevosilleen. En rupea sen kummemmin syitä kertomaan, mutta muuttomme _EI_ johtunut ristiinmenneistä suksista tallinpitäjän kanssa. Kaikki yksityiset siis lähtevät muutamaa poikkeusta lukuunottamatta. Olen iloinen siitä, että muutin hyvillä mielin, enkä todellakaan lähtenyt ovet paukkuen. Jokaisen elämässä tulee joskus tilanteita, mitä ei vain yksinkertaisesti pysty ennakoimaan.

Muutimme siis 31.3 uuteen talliin. Onnekseni yksi tuttu samalta tallilta, muutti samaan paikkaan meidän kanssa. Matka oli kuitenkin sen verran lyhyt, että pystyimme ratsastaa hevoset uuteen. Talli on pieni kotitalli, 4 hevoskarsinaa ja 1 pikkuponikarsina, jossa asustelee aasi (on muuten sympaattinen otus!). Pieni kenttä löytyy ja hiekkatarhat. Pellollakin saa talvisin ratsastella. Isona plussana on parin kolmen kilometrin päässä oleva maneesitalli, josta voi vuokrata maneesia melko edullisesti.
Tämän yhden viikon aikana, mitä olemme tuolla kerenneet asustella, on langat olleet poikki 3 kertaa... Luojankiitos irti hevoset ovat olleet vain kerran.
Ensimmäisellä kerralla (joka oli sattumalta aprillipäivä) kaverini hevonen päätti yrittää kentän portin yli, kun irtojuoksutimme Mantaa ja H:ta samaanaikaan. No ylälanka jäi takasten mukaan ja katkesi. H lähti juoksemaan pellolle ja M päätti, ettei hänkään tänne jaksa jäädä ja rysäytti eri paikasta läpi. Siinä olikin sitten koko lähialue ihmeissään kun hevosemme kirmasivat pitkin autotietä.. Luojan kiitos oli todella hyvä tuuri matkassa, eikä mitään sattunut! Siinä olisi ollut kaikki katastrofin ainekset samassa sopassa. No, tulihan hevoset IRTOJUOKSUTETTUA. Amerikan meiningillä!
Toisella kerralla Manta oli päättänyt lopettaa yksintarhauksensa ja vetäistä sen ja H:n tarhan välilangan maantasalle.
Kolmannella kerralla olivat M ja H tulleet kentänsivun langoista molemmat omilta puoliltaan läpi. Palloilivat siis kentällä, josta aamutallin tekijä oli saanut vietyä höyrypäät talliin - ja sen jälkeen vietiin minua aitatalkoisiin. Heräsin meinaan aamutallintekijän soittoon, että viittisitkö tulla. No minähän sitten käynnistin vanhan kunnon toitsun ja hurautin tallille. Aamutallin tekijä oli sitten miehensä kanssa korjannut aitoja ja nyt ne ovat kyllä niin hyvät, että jo on ihme jos jompikumpi edes kehtaa ajatella tulevansa läpi. Sähkökin varmasti kulkee - sain meinaan monet tällit. Pistimme vielä langat täyteen semmoisia muovisia härpäkkeitä, eikä rouva M edes mulkaissutkaan aitoihinpäin siinämielessä koko loppupäivänä. Tänäänkin tyytyivät sitten H:n kanssa hoitelemaan toisiaan välilankaa kunnioittaen.

Ajattelin aluksi sen olevan hyvä asia, että tuttu muutti samaan talliin, mutta nyt hevosemme ovat niin kiintyneet toisiinsa, etteivät erossa haluaisi ollakkaan. Tänäänkin kun otimme samaanaikaan ne sisälle, oli tarkoitus lähteä hetkeksi kävelemään teitä pitkin ja kaverini ajatteli juoksuttaa hevostaan ennen sitä. No lumisateen takia M oli aivan märkä ja päätin kuivatella sitä silläaikaa, kun kaverini juoksuttaa. Kyllähän M ihan hienosti oli tallissa kaverin lähdön jälkeen, mutta piti se niin korviaraastavaa meteliä, että korvani soivat vieläkin. Mietiskelinkin tässä, jos sitä lähtisi huomenna töiden jälkeen maastoon, ihan selästä käsin. Olen antanut Mantan rauhassa kotiutua, enkä ole ratsastanut sillä kuin kerran uudessa paikassa. Olen huolehtinut liikunnasta muilla keinoilla. Ellen huomenna jostain syystä ratsasta, niin kyllä ainakin maastakäsin käydään katselemassa uusia paikkoja. :)

Rauhallista köpöttelyä perämiehinä.

Mentiin tänään kolmen hevosen possujunassa peltoa ympäri. Letkaa johti vanhempi herrasmies H, keskellä oli nuorin, pellolla menoon totutteleva R ja perämiehinä toimittiin minä ja Manta. Possujunaköpöttely teki meille todella hyvää eilisen vauhtipäivän jälkeen.
Kun aloimme ravata, niin ne mokomat menivät niin hitaasti, ettei Manta edes pysty mennä niin hiljaa ravia! No menimme sitten miljoonittain käynti-ravi-käynti-ravi siirtymisiä, jotka eivät kyllä tehneet yhtään pahaa Mantalle, päinvastoin! Lopuksi huomasin Mantan maiskuttelevan ja imeskelevän kuolaimia, olevan korvat sivullepäin kääntyneenä ja kuuntelevan ja vastaavan pieneenkin apuun. Se oli siis kuin parempikin kouluratsu! Ihanaa kun se aina yrittää parhaansa. En ainakaan muista, olisiko Manta koskaan ennemmin ollut niin hyvin kuulolla kuin tänään. Mantan pää meni alemmas käynnissä (ravissa sitä on turha odotella vielä hetkeen, puhumattakaan laukasta) ja tuntui kuin se olisi oikeasti kantanut itseään. Menimme hiljaista köpöttelyä vähän päälle kierroksen verran molempiin suuntiin. Kävelimme paljon ja koska peltorataa ei ilmeisesti suojalumen takia oltu voitu lingota, siellä oli vähän sitten lunta. Ei sentään uida tarttenut, lunta oli n. vuohiseen asti. Viihdyimme pellolla n. 50 minuuttia.

Kun vein Mantan talliin ja riisuin varusteet, huomasin sen olevan melkoisen nihkeä kainaloista ja satulan alta. Eilen Manta ei ollut juuri ollenkaan märkä satulan alta vaikka menimme paljon kauemmin. Se oli ilmeisesti sitten oikeasti käyttänyt selkäänsä tänään siirtymisien ansiosta. Siltä ainakin vaikuttaisi. Joten pitää alkaa harjoitella siirtymisiä paljon. Parantaisi varmaan tasapainoakin ja saisi varmaan enemmän lihasvoimaakin.
Kuivattelin Mantan ja harjasin satulankuvan pois selästä. Olihan sille pakko antaa kuivaa ruisleipää kiitokseksi

Menoa ja meininkiä!

Olin naapuritallin talviriehassa jonkun tunnin ihmettelemässä ja näin siellä Mantan karsinanaapurin omistajan ja hänen kaverinsa. Päätettiin sitten lähtee "omille hoodeille" liikuttelemaan. Vallan innostuin itsekkin menemään Mantan kanssa pellolle, kun tallikaverini oli ihan intopiukeana menossa "monteilemaan" sinne. Harjasin Mantan huolellisesti, selvitin pitkästä aikaa hännän ja harjan. En siis muuten niihin koske, elleivät ala olemaan kunnolla takussa, ei katkea sitten niin kauheasti jouhiakaan. :) Pistin Mantan kuntoon, satulan, suitset ja heijastinloimen, sillä lunta/räntää oli pyryttänyt kokopäivän, ettei Manta kovin kastuisi.
Mentiin sitten pellolle, missä olikin jo toisella hevosella touhut kovalla mallilla. Mentiin kävelemään pellolle. Pohja oli kiva, oli lunta, muttei tarvinnut kahlata ja lumi oli melko märkää, ettei ollut milläänlailla kova ja kuoppainen. Kierroksen jälkeen rohkaisin mieleni ja aloin ravailla Mantan kanssa aluksi lyhyempiä pätkiä. Manta tuntui pysyvän hyvin pystyssä, lapasessa ja se ei yskinyt. Otimme toki aina kovemman pätkän jälkeen pitkin ohjin pieniä hengähdystaukoja joiden aikana Manta saattoi vähän pärskähdellä. Mitään valkoista paksua limaa ei sieraimissa kuitenkaan näkynyt.

Ravailimme sitten vähän pidempiä pätkiä ja jossainvaiheessa toinen hevonen oli liikkunut sille päivälle tarpeeksi ja he lähtivät pellolta. Silloin olin jo saanut rohkaistua mieleni kokeilemaan mitä Manta ajattelisi pikku laukasta. Laukka nousi helposti, ei tullut pukin pukkia ja oli helppo pidättää raviin takaisin. Näine hyvineni päätin vaihtaa sitten suuntaa välillä ja aloimme ottamaan laukkaa suurimman osan koko kierroksesta. Kaikki laukat nousi helposti (otimme yhteensä n. 5-6 "kierrosta" laukkaa, kerralla n 4/6 kierroksesta laukkaa ja loput 2/6 käyntiä pitkin ohjin), mutta Mantaa sai kyllä tosiaan tänään pidellä! Tuntui, että se otti enemmän virtaa kierros kierrokselta! Olimme kuitenkin ennen laukkojen aloitusta olleet ainakin tunnin pellolla ravailemassa ja kävelemässä.
Yhdellä kierroksella huomasin auton ajavan tiellä ja menevän kohta pellonviertä pitkin ja aloin hidastaa vauhtia, mutta se olikin helpommin sanottu kuin tehty! Sain todellakin tehdä pidätettä pidätteen perään, Manta nosti päänsä ylös, meni kylki edellä ja puhisi kuin hullu ja oli aivan sen näköinen kuin laukkalähtöön valmistautuva täysiverinen! Siihen en todellakaan lähtenyt, se ei olisi enää varmaan pysähtynyt ennen tallinseinää (jos sitäkään!). Auton päästyä vähän matkan päähän Manta rauhoittui ja jatkoimme ravilla matkaa. Otimme vielä muutamia laukkoja sen jälkeen.
On niin kummallista, että vaikka Manta on kuntoa pullahevonen, niin sen vauhti ja jarrutusmatka vain kasvoivat kierros kierrokselta. Luulin että olisin saanut jo sen virrat karistettua pitkien laukkaspurttien ansiosta, mutta ei. Loppukäynnitkin se käveli kuin pikakävelijä. Pysyi kuitenkin käynnissä kokoajan vaikka mentiinkin pitkin ohjin. Manta onkin siitä kiva hevonen, että vaikka olisin sen juuri laukasta ottanut käyntiin, saan heittää sille pitkät ohjat, eikä se lähde enää kiihdyttelemään. Pitkin ohjin se ei tarjoile muuta askellajia, vaan pysyy kiltisti käynnissä.

Kun olimme riehuneet pellolla jo yli 1,5 tuntia, palasimme talliin. Tallissa huomasin, että Manta oli kaulasta, päästä, kainaloista ja satulavyön kohdalta aivan litimärkä. Satulankohdalta se oli vain hiukan nihkeähkö. Päätin kuitenkin pestä sen hiet aivan shampoolla pois. Tallissamme oli kuitenkin +5 lämmintä, eikä siellä vedä. Pesin sitten Mantan ja laitoin kuivausloimen. Kun loimi jonkinajan kuluttua oli aivan läpimärkä vaihdoin kuivan loimen, jätin Mantan talliin kaverin seuraksi ja lähdin kotiin. Pistin tallivihkoon, että tallintekijä voisi vetästä loimen yöksi pois. Manta oli aivan lämmin ja karva alkoi olla jo melko kuivaa.

Tää päivä oli aivan loisto!

Taistelu motivaation kanssa

Tänään oli kunnon taistelu ratsastusmotivaation kanssa. Hain Mantan normaalisti talliin ja otin siltä loimen pois. Koska se hölmö on rikkonut kaikki portinkahvat, niin piti käydä kytkemässä sähköt uudelleen. Silläaikaa se ihana pieni pallero olikin mennyt piehtaroimaan, kun huomasi karsinassa olleen uutta purua. Tulin talliin ja en meinannut enää edes tunnistaa silminnähden vaalentunutta hevostani.
Ajattelin, et ei tässä vielä mitään. Otin normaalisti Mantan harjattavaksi käytävälle ja huomasin sen sään olevan märkä. Keltainen noro ei paljoa arvailujen varaan jättänyt ja olin että voi himpura, kello on noin (n. 19.00) ja toi hevonen on vasta näin. Läksin sitten hampaita narskutellen hakemaan sientä ja pyyhettä. Pyyhin sienellä läikät pois, kuivailin pyyhkeellä ja sain viimein alkaa harjaamaan äärettömän pölyistä palleroa. Loppupeleissä kiersin hevosta ympäri monta kertaa, sillä purupöly otti ja laskeutui aina toiselle puolelle kun toisen sain harjatuksi. Lopulta Manta alkoi jo näyttää taas tummanruskealta ja rupesi olemaan siinä kunnossa, että kehtaa lyödä varusteita päälle. Puin taas Mantalle kaikki mahdolliset heijastimet satulan ja suitsien lisäksi, itselleni liivin ja kypärässä valmiiksi keikkuvan otsalampun. Ei muutakuin selkään ja kohti kenttää.

Kentällä oli tunti meneillään, ja oli mielestäni mukavaa kun ei tarvinnut olla Mantan kanssa täysin kaksin. Onhan se Mantallekkin mukavampaa, kun suuren kentän toisessa päässä on edes pari "kaveria".
Mantalla oli aluksi todella pahoja keskittymisvaikeuksia, piti kaikenlaista toljottaa ja vähän säpsyillä. Käynti oli todella reipasta (potenssiin miljoona) ja tuntui, et se suunnilleen kävelee alta pois. Volteista ei meinannu aluksi tulla yhtikäs mitään kumpaankaan suuntaan ja kun aloin kyllästyä sen keskittymisvaikeuksiin suoralla uralla ja voltilla, aloin tehdä sitä tavanomaista "kylkijumppaa", sellaista kiemurauraa. Teimme sitä koko kentän pituudelta ja leveydeltä, että taivutuksia tuli paljon kummallekkin kyljelle yhden kierroksen aikana. Pian alkoikin Mantan keskittymiskyky löytyä, pää mennä alemmas ja apujen kuuntelukin parantua. Itse keskityin kokoajan selkeiden apujen käyttöön, tasaiseen tuntumaan, alaselkäni asentoon, käsieni korkeuteen ja Mantan käynnin nopeuteen. En muista aikoinani keskittyneen näin hyvin edes ratsastustunneilla, miten olen eilen ja tänään ratsastukseen keskittynyt.
Teimme vielä voltteja kiemuraurien lisäksi ja näillä eväillä puksutimmekin kentällä varmaan 40 minuuttia ja lähdimme pikkuhiljaa tallia kohti. Tänään en halunnut ravailla, sillä halusin lopettaa kenttätyöskentelyn siihen, että M oikeasti kuuntelee apuja ja kävelee reippaasti, mutta rennosti. Virtaa sillä olisi piisannut, se käveli vielä tallillekkin tultaessa niin reippaasti, ettei nokka kauaa tuhissut kun olimme jo tallin pihassa.

Onneksi en antanut motivaationkatoamiselle periksi ja menin ratsastamaan, oli meinaan niin hieno tunne taas kerran kun sain Mantan toimimaan! Liikenteessä viihdyimme taas n. 1 tunnin ja 15 minuutin verran. Huomenna voitaisiinkin taas ottaa ravia mukaan. :) Tästä se taas lähtee!

Pelottavat puomit

Päätin tänään ratsastaa pitkästä aikaa kentällä. Käveltiin sinne se 15 minuuttia ja ihailtiin kaunista auringonlaskua. Kentän portille päästyämme huomasimme portin kohdalle uran sisäpuolelle jätetyt puomit. Mantaparan silmät pyörähti ympäri kuin hedelmäpelissä ja sen jälkeen alkoikin pikainen ohitus oikealle. Aloitimmekin kenttätyöskentelyn sillä, että pyörimme isoa ympyrää puomien ympäri aina pikkuhiljaa lähemmäs kun M rupesi rentoutumaan. Kierros kierrokselta menimme lähemmäs ja lopulta menimmekin läheltä puomeja. Kun M rentoutui puomien lähellä, niin jatkoimme matkaa kentän toista päätyä kohti. En siis edes yrittänyt ohjata sitä puomien yli, sillä Manta ei ole koskaan hypännyt, saati kunnolla edes nähnyt puomeja lähietäisyydeltä. Viimeksi kun puomeja oli kentällä, oli kesä ja estetunti oli käynnissä, emmekä luonnollisesti menneet häiritsemään.

Teimme taas paljon voltteja ja vasemmassa kierroksessa ne onnistuivatkin paremmin. Oikeassakin kierroksessa teimme muutamia hienoja voltteja, mutta oli vasemman kierroksen voltit selvästi parempia. Ihan lopputunnista otimme ravia kahden pitkän sivun ja puomittoman lyhyensivun verran kerralla. Kun ei tuota hömppää ole nyt hetkeen ratsasteltu, kun annoin sen toipua kunnolla siitä yskänpeikostaan. Yskähti se ruhtinaallisen kerran koko sen tunnin ja 20 minuutin aikana mitä liikenteessä olimme.
Aloitimme siis ravin puomipäädyn pitkänsivun alussa ja lopetimme sen puomipäädyn pitkänsivun lopussa. Etenimme muuten suoraa uraa ja lyhyelle sivulle ravatessamme kaarsimme hyvissä ajoin ja todella loivasti, ettei käännöksestä tullut liian jyrkkää.

Kevennellessäni Mantan ravin tahtiin keskityin tarkasti siihen, ettei oma alaselkäni pääse tekemään sitä tavanomaista notkoaan. Huomasin pysyväni ravissa tosi hyvin mukana, tokihan pari sellaista "notkahdusta" tuli, kun Manta muutti tempoa yht'äkkiä nopeammaksi tai hitaammaksi. Olin kuitenkin todella iloinen siitä, miten istunta on muuttunut parempaan suuntaan jo pelkästään sillä, etten päästä alaselkääni notkolle. Jalkanikin ovat rauhalliset ja pysyvät mielestäni hyvin paikoillaan. Kaikki nämä oivalsin, kun keskityin pelkästään oman kropan tuntemuksiin ja Mantan pitämiseen suht tasaisessa tempossa. Sitä meinaan monesti keskittyy vain hevoseen ja unohtaa sen oman olemuksensa. Tokihan nuo lyhyemmät jalustimetkin ovat asiaan auttaneet.

Kun olimme ainakin 50 minuuttia pyörineet kentällä, huomasin varpaideni olevan jo kohta jäätymis pisteessä. Päätin taluttaa Mantan takaisin tallille, että varpaani sulaisivat. Ihan huvinvuoksi talutin Mantan puomeille ja hienosti vastustelematta tai ryntäilemättä käveli perässäni kaikkien neljän puomin yli. Puomit oli siis jätetty hienoon muodostelmaan, et ne muodosti neliön. Harmi ettei saanut videolle Mantan keskittynyttä ilmettä kun se ylitti ne puomit! Mantan karsinanaapurikin oli meidän kanssa kentällä ja päätimme mennä samaa matkaa takaisin.
Kaikki sujui ongelmitta ihanan rauhallisin mielin, kunnes tuli auto melko lujaa ohi (ois kyl pitäny nähdä, kun meillä oli taas kunnon heijastimet). Hämärä oli kerennyt jo tulla, enkä huomannut että autolla oli peräkärrykin vielä takana kolisemassa. M säikähti kolinaa, ryntäs hetkenmatkaa eteenpäin ja kaartoi keskelle tietä (auto kerkes kärryineen onneks jo pois siitä). Ihme ja kumma se taas pysähtyi ennenkuin ohjat kerkesivät kunnolla kiristyä. On oikeesti niin ihmeellistä miten Manta ei vedä ihmistä mukanaan senttiäkään vaikka se säikähtäiskin jotain. Onneksi Manta on niin ihana ja fiksu. Pakkohan sitä oli talliinpäästyä hemmotella kuivilla leivillä. ;)

Ilman peräkärryn kohtaamista, päivä oli aivan ihana ja täydellinen heppailun osalta!

Ps. Manta on alkanut pysymään aitauksessaan! Hurraa! :D

Ongelmanratkomista

Manta on nyt siis ilmeisesti ottanut tavaksi alkaa jyräämään aitauksesta itsekseen ulos. Olin yksikseni tallilla ja olin jo lähdössä hakemaan Mantaa, niin eiköhän se ollut taas päättänyt karauttaa sieltä itsekseen ulos. Pari kierrosta piti pöllöttää pihassa edestakaisin, mutta pian se sitten rauhoittui karsinanaapurinsa tarhan eteen ja antoi ottaa kiinni. Tälläkertaa ei ollut lumilinkoa saatika muutakaan "järkevää" selitystä miksi olisi säikähtänyt. Muutenkin olisi aika ihmeellistä että melkein päivittäin pimeän tultua (tullut kerran läpi keskellä kirkasta päivääkin) siellä lymyilee joku hevosensyöjäpeikko.
Manta ja sen tarhakaverihan joutuivat vaihtamaan kaikista kauimmaiseen tarhaan, kun muistaakseni Manta saattaa latailla lankojen läpi ja tarhakaveri leikkii "riimuhippaa", eli repii riimuista ja riimut ovat rikki ja välillä alalangatkin. Mantakin lähtee vierailulle naapuritarhaan, kun alalangat ovat pojat leikkiessään saaneet poikki. Ilmeisesti myös viime viikolla sattunut pieni "tapaturma" laittoi myös pakkaa vähän sekaisin tarhajärjestelyiden osalta.
Tallinpitäjä ehdotti, jos Mantaa ei saada rauhoittumaan, niin sen voisi siirtää toistaiseksi naapuritalliin (jota he vuokraavat ja jossa me käymme kentällä), kun siellä on kunnon lankkuaidat. Itse haluaisin kyllä pitää Mantan tuossa samassa tutussa ympäristössä. Ehdotinkin sitä samaa kikkaa mitä käytimme edellisellä tallilla, että laitoimme kaksi lankkua portille ihan paalinnaruilla kiinni. Siihen loppui silloin nuo karkaamisongelmat. Mietin myös sellaista ratkaisua, että laittaisimme lisäylälangan korkeammalle ja siitä roikkumaan langanpalasia (että hässäkkä muistuttaisi aivan kärpäsotsapantaa). Mietin että tuskin Manta viitsisi sellaisesta läpi tulla, kun on niin paljon lankaa ja hässäkkää.

No tosiaan, vein Mantan sisälle ja jätin käytävälle kiinni koska sillä oli jo iltaheinät karsinassa. En halunnut palkita sitä päästämällä sitä syömään karsinaan vaan jätin sen käytävälle kun hain tarhakaverinkin sisälle. Ei muutakuin heijastimet päälle ja lenkille. Käveleskeltiin maastakäsin joku 50 minuuttia. Kävimme kentälläkin pyörimässä. Siitä tulikin mieleeni, että meidän pitäisi oikeasti tehdä maastakäsinjuttuja useammin. Irtohypyttäminenkin olis tosi kiva juttu, mut siihen pitäis kyl saada joku kaveriksi, kun ne kentän aidat on aika matalat varsinkin portinpäädystä, ettei se hömelö hypi sieltäki aitojen yli.
Lenkiltä tultuamme vitkastelin aivan tahallani, että tallintekijä kerkeää hakemaan hevosia sisälle, ettei Manta pääse heti ensimmäisten joukossa syömään. En tiedä, oliko siitä mitään hyötyä, mutta toivon keksiväni tähän ongelmaan toimivan ratkaisun, jos se lankkuviritelmä ei käy. Ei tämäkään nimittäin ole hyvä, että hevonen on irrallaan pihalla harva se päivä...

Positiivisena asiana voin sanoa, ettei Manta ole aamuisin nyt yskinyt ainakaan pariin kolmeen päivään ja tänäänkin liikuttaessa yskähti vain kerran parin pärskähdyksen jälkeen. Ei sen piharallattelunsakkaan aikana eikä sen jälkeenkään yskinyt, vaikka menikin kovempaa. Manta rupeaa siis pikkuhiljaa olemaan siinä kunnossa, että selkään kehtaa jo mennä. Ihanaa!

Korkeushyppyharjoitukset jatkuvat

Samoin myös Mantan yskimiset. On kyllä ollut nyt parempaan päin. Tänäänkin yskiskeli liikuttaessa (kävelytin) muutaman kerran vain alkumatkasta, loppumatkan pääsimme ilman yskänpeikkoa.
Manta oli ilmeisesti säikähtänyt lumilinkoa, kun ne olivat linkoamassa pellolle rataa, et siel voi mennä kärryilläkin. Oli sitten taas vetänyt bravuurit. Hyppää alalangan yli ja ylälanka tulee mukana. Onneksi mukava tallilainen oli korjannut hevoseni talteen talliin. Hassuinta oli taas se, että tapaus oli sattunut vähän ennenkuin tulin tallille. Tämä on jo toinen kerta kun olen suunnilleen matkalla tallille ja arvon rouva päättää tulla sisälle odottelemaan. On se semmonen vempula.

On aina yhtä huvittavaa huomata, miten meidän pinkit varusteet herättävät huomiota. Jos pukisin Mantan siniseen tai johonkin muuhun väriin, niin ei varmasti herättäisi niin paljon huomiota. :D Ykski ilta kun käytiin pyörähtämässä kentällä, joka sijaitsee naapuritallilla, niin tallin edessä oli tallilla pyöriviä nuorempia tyttöjä ja yks niistä tokas "vähä noi on pinkkejä!". Hahha, on se kiva erottua! :D

Heikkolahjainen korkeushyppääjä

Manta mahdoton oli sit tänään pitkästä aikaa päättänyt kokeilla korkeushyppyä lankojen yli. Oli sitten saanut ylälangan poikki ja jostain kummansyystä kipittänyt yhden hevosen (nuori suomenhevostamma) tarhan viereen, johon se ei ole koskaan edes päässyt lähemmin tutustumaan. Sitä se sit oli vingutellu siellä ja tallilla (onneksi!) olleet olivat ystävällisesti vieneet tämän "koppihoitoon". Hassuinta tässä oli kyllä se, että satuin tulemaan tallille vähän sen jälkeen, kun arvon rouva loikkelikoipi oli korjattu talteen.

Liikuttelin taas vain käynnissä. Käveltiin kentälle, oltiin kentällä hetki ja lähdettiin takaisin. Yskiskeli (ei kuitenkaan aivan mahdottomasti) ja jojoa hiukan lensi nenästä. Ei kuitenkaan vaikuttanut nuutuneelta saatika väsyneeltä ennen eikä jälkeen lenkin, joten vein sen tarhaan mutustelemaan päiväheiniään.
Saa nähdä milloin tuo yskiminen ja räänvaluminen loppuu, olisi meinaan kiva päästä liikuttelemaan kunnolla pikkuhiljaa.. :/

Yskää

Manta on yskiskellyt nyt tälläviikolla. Ollaankin sen vuoksi liikuttu ainoastaan kävellen, joko ratsastaen tai sitten maastakäsin. Kryptistä on kuitenkin se, että yskä tuntuu erilaiselta jokapäivä! Yhtenä päivänä sillä valuu räkää ja yskiskelee monta kertaa kävelytyksen aikana ja taas heti seuraavana päivänä voi olla ettei räkää tule juuri ollenkaan, yskii vain muutaman kerran ja sitten taas seuraavana päivänä nokka valuu solkenaan ja yskii useasti liikutuksen aikana.

Jonkinlaista pöpöä sitä on kai ollut nyt meidän tallilla liikenteessä, kun yksi hevonen on tullut myyntitallilta (toki pari kk sitten, mutta tarttuessaan pikkuhiljaa hevosesta hevoseen on mahdollista, et tää hevonen ois sen tuonu myyntitallilta) ja yksi hevonen tallinvaihdon yhteydessä vaihtunut toiseen.
Tokihan Mantalla vuotaa pölyisessä ympäristössä nokka herkästi, mutta syö tällähetkellä esikuivattua säilöä ja on vain yön tallissa. En usko sen johtuvan pölyisestä ympäristöstä, sillä on yskiskellyt eniten ulkona, olen ehkä kerran kuluneen viikon aikana kuullut sen yskivän sisällä. En usko että vika olisi lämpötilan suuressa yht'äkkisessä vaihtumisessa (tallissamme on arviolta ainakin +5 jokapäivä ja eilenkin ulkona -14), se nimittäin saattaa yskiä joinain päivinä vasta loppulenkistä, vaikka olemme menneet kokoajan vain pelkkää rauhallista käyntiä. Mystistä siis.
Yleisesti se on kuitenkin aivan samanlainen kuin aina ennenkin. Tykkäisi pysähdellä katsomaan maisemia, on muka niin kiukkuista kun satulaa laitetaan, kerjää huuli pitkällä makupaloja yms. Se ei siis ole vaikuttanut mitenkään nuutuneelta tai väsyneeltä, muutenhan olisin sen vienyt vain talliin rapsuteltavaksi ja harjailtavaksi ja jättänyt sen sinne lepäilemään.

Saa tosiaan nähdä millä tuulella se yskänpeikko on tänään! ;D