Hiljaa hyvä tulee

Ratsastelin tänään noin 45 minuuttia.

Mentiin ensin kentällä noin 15 minuuttia. Kokeilin volteilla taivutella molempiin suuntiin. Oli selkeästi rokotuspuolelta "kankeampi", eli vasemmalta. Oikealle huomattavasti parempi. Kun oli kylkiä verrytelty menimme pellolle kävelemään. Kävelimme yhden kierroksen ympäri, noin 10 minuuttia ja päätin rohkaista mieleni ja mennä teille kävelemään hetkeksi.

Manta selkeästi vähän valpastui kun siirryimme tielle pellon sijasta. Ei kuitenkaan ollut lähdössä lentoon hetkenä minä hyvänsä, mutta oli selkeästi valppaampi kuin kentällä tai pellolla. En kuitenkaan antanut asian häiritä itseäni. Olin aivan rauhallinen koko maastolenkin ajan. Itsevarmuuteni Mantan selässä on alkanut nousta taas siihen luokkaan, mitä se on joskus ollut. Menimmehän me kuitenkin ensimmäisenä vuotena pelkästään maastossa, pitkin ohjin, usein ilman satulaa ja surkean otsalampun valossa, eikä asiassa ollut mitään ihmeellistä. Alan taas uskoa, että pääsemme tuohon samaan rentoon ja rempseään meininkiin vielä jossainvaiheessa. Pitää vain yrittää sitkeästi taas luoda tästä rutiinia.

Maastomörköjen häätämistä

Päätin tänään olla reipas ja käydä häätämässä sitä maastomörköä, joka on varjostanut meidän juttuja jo jonkin aikaa. Kaverikin lupasi lähteä toisella hevosella mukaan. Aluksi oli siis tarkoitus tehdä kevyt käyntitreeni kentällä ja käydä lopuksi kävelemässä pienenpieni lenkki teitä pitkin.

Koska eilen oli rokotus eikä saa rasittaa kovin kauheasti, niin juoksuttelin 15 minuuttia kentällä ihan vain rennossa hidastempoisessa hölkässä ennen selkäännousua. Tottakai siis käveltiinkin välissä. Manta ravasi todella rentona ja hitaassa tempossa. Vaikka se ei mikään kunnon energianpurku ollutkaan, niin kyllä keskittyminen on parempaa luokkaa kun on saanut vähän hölkkäillä. Kai sillä myös oli minulle jokin henkinen merkitys.
Juoksuttelun jälkeen sammutin kentältä valot, pistin otsalampun palamaan ja nousin selkään. Ikäänkuin "kuivaharjoitteluna" tutussa ympäristössä. Oli vähän valppaampi, mutta rauhallinen kuitenkin. Mentiin kentällä 10 minuuttia odotellessamme maastokaverimme tuloa. Otin ennen sitä pysähtymisiä, peruutuksia ja erillaisia teitä, että keskittyy minun tekemisiin.

Kaverin tultua lähdimme sitten kävelemään teitä pitkin. Emme käyneet kuin jonkun 25 min pikapyörähdyksen, mutta sillä oli minulle suuri merkitys. Sain todella hyviä kokemuksia. Olimme koko lenkin molemmat aivan rentoja ja rauhallisia, eikä Manta edes katsellut mitään metsänpeikkoja.. Menimme jopa ihan pienen ravipätkänkin ja hyvin meni. Ravi oli taas hidastempoista ja rauhallista. Toki pidimme mielessä sen, ettei liikaa rasiteta ja loppulenkin kävelimmekin.

Oikeastihan tää voisi olla ulkopuolisen silmin todella naurettavaa että asia on näin suuri, mutta mulle tällä on suuri merkitys. Enkä usko todellakaan meidän olevan ainoita, joille näin on käynyt. Tunne on sama kuin olisi "löytämässä" vanhan ystävänsä uudestaan. Jokin on varjostanut ystävyyttä ja alkaa kokea ettei tunne enää toista. Sitten tapahtuukin jonkinlainen käännekohta ja kaikki palaakin taas ennalleen. Vaikeaa selittää. Manta on ollut nyt todella rauhallinen, niin ratsastaessa kuin käytävälläkin. Se alkaa muistuttaa nyt sitä samaa hevosta mikä se oli ensimmäisen melkein 2 vuoden ajan. En uskalla vielä kauheasti tuulettaa asiasta, kun tuo maastoilupuoli on saatava toimimaan myös yksikseen, sitten ollaan palattu täydellisesti siihen pisteeseen, että voin sanoa tuon hevosen tunnistavani täysin samaksi karvakorvaksi.

Saa nähdä, miten tässä käy. Mennäänkö oikeasti parempaan suuntaan ja jos mennään niin kuinka kauan? Töitähän tämä tulee varmasti vaatimaan, mutta ei se ota jos ei se annakkaan.

Eläinlääkärin terveiset

Tänään tallilla kävi eläinlääkäri hoitamassa Mantan ja aasin. Manta siis sai rokotuksensa, joten enää pitää muistaa vain vahvistuttaa ne ajallaan. Onneksi Manta ei ole mikään neulakammoinen, ei edes huomannut koko asiaa. Harvinaisen helppoa, kun raspaukset, rokotukset, kengitykset sun muut sujuvat kuin vettä vain.

Pyysin eläinlääkäriä samalla kuuntelemaan keuhkot, kun se välillä saattaa kerran pari yskähtää. Keuhkot ja keuhkoputket olivat puhtaat, eli siis herkistymistä pölylle vain. Ei siis mitään puhkuria, onneksi! Oikeastaan tiesin että on pölylle herkkä, mutta halusin vain itselleni varmuuden asiasta. Eräs tallilainen nimittäin sanoi sen yskiskelevän päivällä samalla tavalla, kuin hänen tuntemansa puhkurihevonen. Toki tästä on jo hetki aikaa, mutta jotenkin se jäi kalvamaan tuonne pääkoppaan. Onneksi oli väärä hälytys. :)

Manta sai tänään pitää ns. rokotuslomaa.

Surkeiden sattumusten sarja

Tänään ei mennyt kyllä kaikki ihan putkeen.

Aloitin tallihommat normaalisti hakemalla kottikärryt ja menemällä karsinansiivoushommiin. Karsinasta tuli niin vähän tavaraa pois, että kottareissa oli hyvin tilaa ja ne olivat kevyet. Päätin sitten siivota tarhankin, kun en ollut pariin päivään sitä putsannut. Kottikärryjä ei tarvinnut edes liikuttaa, kun kaikki oli siinä lähistöllä. Lastasin sitten koko kärryn täyteen ja olin lähdössä työntämään niitä pois, mutta voihan p***a, niistä oli rengas ihan lörönä! Työnsin, pusersin ja manasin samaanaikaan. Edes Petri Nygårdin koko tuotannossa ei ole niin hävytöntä settiä, mitä suustani pääsi.
Sain tuskanhikeä valuttamalla ja apinanraivoa käyttäen kottikärryn lähelle lantakärryä. Enää olikin sitten noustava törkeän liukas ja jyrkkä pieni mäki, että saa viimein kottarit tyhjiksi. En ihme kyllä kaatunut kertaakaan, mutta aikani luisteltuani, manattuani ja raivokkaasti työnnettyäni sain kärryn viimein pisteeseen B. Totta kai silloin juuri kännykkä alkaa soida. Välillä on siis semmoisia päiviä, kun yksinkertaisesti alkaa kiehua jo pelkästään se, että kännykkä pirisee tarpeeksi.

Hain Mantan ja laitoin sen normaalisti kuntoon. Manta oli käytävällä tosi rauhallinen, joten ajattelin sen olevan tosi kiva ratsastaessakin. Höpöhöpö. Ensimmäiset 10 minuuttia se käveli kipitti energisen oloisena asennossa kameli. Se oli notkea kuin rautakanki, eikä volteista tullut yhtikäs mitään. Ravissa se oli vasemmassa kierroksessa ihan hyvän oloinen, meininki ei ollut edes huolestuttavaa, mutta oikeaan kierrokseen.... Herranjestas pelkäsin sen kaatuvan sisäkyljelleen hetkenä minä hyvänsä! Sen jälkeen päätin, että kun saan sen rennoksi ratsastettua käynnissä, saa se piisata tälle päivälle. Aivan kuin Manta olisi hoksannut mistä on kyse, sillä pian se alkoikin rentoutua ja hölmö kipittäminen vaihtui rauhallisemmaksi käynniksi ja se alkoi hakea päätään alemmas.

Seuraava verenpaineen nousemisen paikka olikin, kun vein vettä tarhaan ja pihavalo sammui. Oli aika tunnelmallista. Katsoin sitten kännykkää taskulamppuna käyttäen onko saavissa paljonkin lunta/vettä/jäätä/roskaa ja eiköhän se liukas niljake livennyt näpeistäni. Onneksi ei siellä ainakaan vettä ollut, jäätä kylläkin, joten ei tarvinnut onkia syväsukelluksella käynyttä nokiaa... Raahautuessani takaisin sankojen kanssa meinasin kirjaimellisesti lentää, mutta sain ihme kyllä tasapainon säilytettyä.

Yleensä en ota noin pieniä asioita kauhean vakavasti, mutta tänään on ollut huono päivä jo aamusta alkaen. Toivottavasti huomenna olisi parempi päivä... Huomenna tulee eläinlääkärikin käymään, joten töistä saa aikalailla suoraan kaasutella tallia kohti.

Kaipuu vanhoihin kuvioihin

Kävin meidän vanhalla tallilla moikkaamassa yhtä kaveria. Vaikka en olekkaan käynyt paikassa lähtömme jälkeen (lähdettiin 30.3.2013), niin silti tuntui ihan luontevalta mennä sinne. Ei tuntunut edes kauhean oudolta, paitsi aluksi kun muutama asia oli pihapiirissä muuttunut. Ensimmäisenä huomasin yhden todella hassun asian, johon en ole enää juurikaan tottunut; tallilla voi olla useampi kuin yksi ihminen sinun lisäksi samaanaikaan. Tuli jollaintavalla niin kauhean kotoisa olo, kun kävi tallissa ja et ollut yksin. Kenttäkin näytti todella isolta, silmäni suorastaan levisivät ja mieleeni tuli heti ensimmäisenä ajatus "voi kuinka paljon lääniä täällä onkaan".

Seuraavaksi muistin kuinka paljon helpompaa kaikki olikaan, kun ei tarvinnut mennä jokapäivä siivoamaan karsinaa ja laittamaan ruokia valmiiksi. Nytkun tuo "oma-aika" meinaa melko kortilla olla arkisin suht pitkän työmatkan, työpäivän, tallitöiden, hevosen hoidon ja liikutuksen takia. Olen jo tässä pitkään suunnitellut alkavani käydä työpaikkani kuntosalilla, mutta ajatus kaatuu aina siihen nykyajan kiroukseen, nimittäin aikaan. Suoraansanottuna inhoan alituista kiirettä, joka on väkisinkin korostunut Vantaalla töiden aloituksen jälkeen. Nyt varsinkin, kun olen tehnyt enimmäkseen välivuoroa. Avaankin vähän paremmin päiväni kulkua.

Klo n. 6.45 Herätys ja aamutoimet
Klo n. 7.45 lähtö töihin
Klo n. 8.20 Leimaan itseni sisälle, vien vaatteeni pukukaappiin ja juon pikaisesti kupin kahvia ennen työvuoron alkua
Klo 8.30-16.10 Työaika
Klo 16.15 Olen vaihtanut vaatteet, leimaan itseni ulos ja lähden kävelemään autolle
Klo n. 17.00 Olen kotona (voi olla myöhemminkin ottaen huomioon mahdolliset ruuhkat yms). Kotona, syön, otan pienet päikkärit, käyn kaupassa yms.)
Klo n. 18.30-19.30 Lähtö tallille (tämä riippuu siitä olenko saanut itseni hereille, olenko kerennyt tehdä kaikki tarvittavat asiat).
Lähtö tallilta 21.30-22.00 välissä (karsina siivottu, heinät ja ruoat laitettu, Manta hoidettu ja liikutettu)
Lähtö tallilta voi ja yleensä venähtää myöhemmäksikin, jos on iltatalli.
Nukkumaan 23-02 välillä ja sama rumba huomenna uudestaan.

Yritäppä nyt tuohon sitten änkeä salikäynnit.. Salikäynnit pitäisi olla joko ennen tai jälkeen työpäivän, kun ei viitsi lähteä Järvenpäästä Vantaalle ihan hupiakaan ajelemaan... Voisin toki mennä ennen työpäivää salille, mutta se tekee ison loven muutenkin niukkaan uniaikaan. Työpäivän jälkeen jos menisin salille, pitäisi käytännössä kruisata salilta kauhealla kiireellä kotiin vaihtamaan vaatteet ja suoraan tallille. Sitäkään en halua, on mun mielenterveydelle tosi tärkeää, että päivässä on se "katkaisu" työpäivän ja tallin välissä, ettei ihan koko päivä olisi pelkkää juoksemista. Haluan siis painottaa, että työskentelen lastenhoitajana alle 3-vuotiaiden ryhmässä, en siis istuskele työaikaani tietokoneen ääressä.

Tallilla kestää siksi aina pitkään, että tykkään tehdä asiat rauhassa ja huolella. Minusta vain kiire ja hevoset ei sovi yhteen, tulee tehtyä helpommin tyhmiä virheitä, tärkeitä asioita voi jäädä huomaamatta (esim haavat) ja unohdettua asioita. Itse myös ärryn helposti, jos on kokoajan pakko juosta paikasta toiseen. Hoidan myös Mantan ennen ja jälkeen ratsastusta melko hitaasti, sillä tutkailen samalla tarkasti, onko tullut esimerkiksi haavoja tms.
Iltatallia tehdessäni otan yleensä hevoset sisälle vasta lähempänä yhdeksää ja annan niiden syödä hetken heinää ennen väkirehujen antoa.

Tässä ei siis ole kyse laiskuudesta ja viitsimisestä. Toki varmasti sellaisen "superihmisen" mielestä, joka pyörittää vaikka koko maailman lisäksi tämän ohella. Itse en kyllä sellainen ole. Tykkään ihan kauheasti tehdä tallilla hommia, tykkään hoitaa ja liikuttaa Mantan ja mielelläni teen iltatalleja, mutta aikaa ei jää kauheasti mihinkään muuhun. Töihinkin pitää välillä suunnitella jos jonkinnäköistä tuokiota tai muuta, eikä kaikkea yksinkertaisesti voi aina keretä työaikana tekemään. Viikonlopullekkaan ei olisi kauhean mukavaa kaikkea jättää, kun lauantai ja sunnuntai ovat ainoat päivät, kun ei tarvitse juosta koko valveillaoloaikaa.

No eiköhän tämä taas tästä, onneksi ensi viikolla on 7.30-15.10 vuoro, vähän pilkkoo tätä "juosten paikasta paikkaan arkisin"- putkea..

Rauhoittunut mamma

En voi kylliksi hehkuttaa kuinka kivaa on, kun tuolla nyt on tota lunta. Manta on ollut nyt hyvin rauhallinen ratsastaessa. Se vaikuttaa rauhalliselta ja tyytyväiseltä. Ollaan nyt jokapäivä otettu sitä "namia hyvästä käytöksestä"-hommaa ja se on toiminut tosi hyvin. Käytävästeppikin on vähentynyt näinä kolmena esimerkkikertana ihan huomattavasti! Lauantaina se steppaili vähän hermostuneen oloisesti, mutta rauhoittui. Sunnuntaina se oli jo rauhallisempi, mutta tänään se jökötti kuin liimattuna samassa paikassa, ellen kehoittanut siirtymään. Toki myös liikuntakin varmasti vaikuttaa, mutta välillä on niitä kausia että se on melko säpäkkä ennen liikutusta ja se näkyy käytävällä puoleltatoiselle edestakaisena hömpöttämisenä.

Ratsastelin Mantan tänäänkin. Aluksi harmittelin, että kerkesin ratsaille vasta vähän reilu kasilta illalla, mutta sitten muistinkin, ettei tarvitse tehdä niin pitkiä jameja, kun lumi on sen verran hyvä vastus. Humpattiin tänään n. 45 minuuttia. Se on todella hyvin, ottaen huomioon jo et pelkästään kentällä on ihan hyvä kerros lunta ja vielä suojalunta.

Käveltiin ensin kentällä 10 minuuttia ja tehtiin taas kaikenmaailman kiemuroita ja kaarteluita, eli käveltiin siinä raskaammassa kohdassa, kun ei oltu uralla. M taipui tosi kivasti kyljistä ja asettui mukavasti. Se oli siis letkeä kuin keitetty spaghetti, heti alusta alkaen. Sen jälkeen siirryimme pellolle. Pellolla kävelimme hetkenaikaa ja otimme pitkän hölkkäpätkän. Manta meni nopeassa tempossa, muttei mitään kaahotusta, vaan matkaataittavaa ja etenevää ravia. Mentiin yhteensä pari pitkän pitkää hölkkäpätkää ja otettiin muutama lyhyen lyhyt laukkapätkä. Huomasin Mantan alkavan väsyä, joten siirryimme sitten takaisin kentälle kävelemään hetkeksi uraa pitkin. Vietimme pellolla siis noin 20 minuuttia. Siitä ajasta menimme nopeammassa askellajissa ehkä noin 10 minuuttia, kun otimme väliin käynnit.
Ihmeekseni kyllä, Manta ei ole ollut näinä kolmena ratsastuskertana ollenkaan hikinen ratsastuksen jälkeen, mutta huomaa että ylimääräiset energiat lähtee pois.

Huomenna pidetään kyllä jo reippaasti kevyempi päivä, ettei mene liian raskaaksi. Maastoon (kävelemään ja vähän hölkkäämään teitäpitkin) ois tarkoitus lähteä, mutten vielä tiedä tapahtuuko se ratsailta vai maasta.

Minne vauhti katosi?

Pyörittiin tänään taas ensin hetki kentällä ja mentiin sen jälkeen pellolle. En tiedä vaikuttiko toinen hevonen, vai mikä ihme, mutta se oli aivan kuin täi tervassa. Ravissa se oli ihan jees, nosto oli vain tavallista nihkeämpi, mutta laukassa se oli aivan outo. Kun nostin laukkaa, se laukkasi muutaman metrin kunnolla, mutta sitten se alkoi tuntua siltä kuin olisi valmistunut pukkiin. Otin raviin takaisin ja toiseen suuntaan oli aivan sama juttu. Kokeilimme laukata toisen hevosen perässäkin, mutta tunne tulevasta pukista säilyi, joten tyydyimme ravailemaan toisen hevosen kanssa.

Kerkesimme hölkkäillä siinä hetken ja otimme käyntiin. Manta vain yksinkertaisesti löntysti eteenpäin! Kävelimme sitten puolikierrosta peltoa ympäri ja toisen hevosen lähdettyä tallillepäin jäin vielä pellolle. Halusin yhden onnistuneen laukan ilman mitään kummallisia touhuja ja kappas - nousi hienosti, eikä tullut mitään outoja juttuja. En tiedä vaikuttiko siis toinen hevonen sen vauhdin hiipumiseen? M ei piitannut yhtään mitään, vaikka toinen heppa rallatteli pellolla menemään ja me kävelimme löntystimme eteenpäin pitkin ohjin.

Kuvia ja videoitakin olisi tästä päivästä, mutta ne ovat niin naurettavan laatuisia, etten halua niitä julkaista. Ehkä sitten joskus saadaan taas kunnollisia kuviakin, jotka kehtaa oikein julkaista.