Ratsastelin tänään noin 45 minuuttia.
Mentiin ensin kentällä noin 15 minuuttia. Kokeilin volteilla taivutella molempiin suuntiin. Oli selkeästi rokotuspuolelta "kankeampi", eli vasemmalta. Oikealle huomattavasti parempi. Kun oli kylkiä verrytelty menimme pellolle kävelemään. Kävelimme yhden kierroksen ympäri, noin 10 minuuttia ja päätin rohkaista mieleni ja mennä teille kävelemään hetkeksi.
Manta selkeästi vähän valpastui kun siirryimme tielle pellon sijasta. Ei kuitenkaan ollut lähdössä lentoon hetkenä minä hyvänsä, mutta oli selkeästi valppaampi kuin kentällä tai pellolla. En kuitenkaan antanut asian häiritä itseäni. Olin aivan rauhallinen koko maastolenkin ajan. Itsevarmuuteni Mantan selässä on alkanut nousta taas siihen luokkaan, mitä se on joskus ollut. Menimmehän me kuitenkin ensimmäisenä vuotena pelkästään maastossa, pitkin ohjin, usein ilman satulaa ja surkean otsalampun valossa, eikä asiassa ollut mitään ihmeellistä. Alan taas uskoa, että pääsemme tuohon samaan rentoon ja rempseään meininkiin vielä jossainvaiheessa. Pitää vain yrittää sitkeästi taas luoda tästä rutiinia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti