Hain Mantan talliin aivan normaalisti laittaakseni sen kuntoon. Vein sen hetkeksi karsinaan, että se saa tehdä tarpeensa sinne. M kuuluu siis niihin hevosiin, jotka pissivät mielellään vaan karsinaan, ettei kato roisku takasille. M vaikutti jotenkin vähän hermostuneelta ja jännittyneeltä, joten ajattelin kokeilla "positiivista" kuntoonlaittoa joka toimikin oikein hyvin. Annoin siis pienen nappulanamin jokakerta kun M oli hienosti. M lopetti ympärilleen pälyilyn ja steppaamiset, kun sen huomio keskittyi namiensaantiin. Tälläkertaa Manta ei yhtään luiminut satuloidessa, eikä nostellut takajalkoja suojia laittaessa. Oli tosi hauska kun se satulavön kiristämisen jälkeen kurkotteli korvat hörössä nameja. Ihankuin se olisi heti oivaltanut, että hyvästä käytöksestä se saa palkan. Kun olimme molemmat valmiita, olimme kummatkin aivan rauhallisia.
Aloitimme kentällä. En tiedä vaikuttiko satanut lumikerros askeleisiin, mutta M tuntui niin rauhalliselta, että se oli suoraansanottuna nihkeä. M alkoi heti hakea päätä alas, ettei siis kävellyt kuin kameli, pää ylhäällä ja selkä notkolla. Puolituntia kiemurtelimme kentällä tehden erilaisia kaarevia uria, voltteja ja ympyröitä, päätin kokeilla saisiko pellolle meno sen heräämään. Olin ensin aivan varma et kun siirrymme kentältä pellollepäin alkaa kauhea kyttääminen ja kaikenmahdollisen säpsyminen. Oli alkanut jo hämärtää ja menimme pellonviertä pitkin, että saimme kierrettyä ojat. Menimme tallinomistajan takapihan vierestä, jossa oli jotain jännittävää. M säpsähti vain kerran ja ikäänkuin "vetäytyi" takaisinpäin. Ihmeekseni se lähti pohkeesta kuitenkin eteenpäin, eikä saanut sitä "maastokohtausta", eli edestä tyhjäksi, kaikkeen reagoidaan vain peruuttamalla holtittomasti. Olin positiivisesti yllättynyt. Sen jälkeen se vielä vähän kavahti kovaa tuulenpuskaa, kun siirryimme kokonaan aukealle. Sen jälkeen ei yhtikäs mitään. Saimme ravailla ja laukkailla kaikessa rauhassa pellolla ilman huolenhäivää. Mantalla ei onneksi ole jarrutusongelmaa, vaikka menisimmekin laukkaa pitkillä suorilla pellolla tai maastossa. Pellolle meno siis herätteli sopivasti, ei ollut mikään aikapommi vaan reagoi pohkeeseen, muttei ollut liian herkkis. Oli oikeasti tosi kivaa!
Tunnelmat palatessamme talliin oli ihanan leppoisat. Riisuin aivan rauhassa Mantalta varusteet ja annoin vielä pari namia. Oli tämä sen verran kiva kokemus!
Pakko kertoa vielä tähän loppuun meidän varustepäivityksestä.
Kun työasiat ovat nyt niin mukavalla tolalla et saan olla samassa paikassa ainakin vuoden, olen vallan seonnut ja ostellut uusia juttuja:
1. Hankin sen pitkän, kauan himoitsemani sadetakin
2. Ostin (vihdoin ja viimein) oikeasti kunnon otsalampun. Tuon jonainpäivänä hajottua, en edes vilkaisekkaan halppisromuihin päin, vaan ostan suosiolla kalliimman ja kymmeniä satoja kertoja paremman.
3. Ostin heijastinbootsit joka jalkaan. Ne jalanympäri laitettavat läpyskät eivät vain kestä meidän käyttöä.
4. Uusi heijastinriimu kokoa pienempänä, saa laittaa suitsien päälle maastoonmentäessä.
5. Muovijalustimet (pinkeillä jalustinkumeilla ;) )
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti