Testasin tänään ratsastusvyötä (juoksutusvyön tapainen, mihin saa jalustimet). Menin ensin vähän kentällä tunnustellen miltä vaikuttaa. Kun olo tuntui mukavalta, päätimme isän kanssa, että käydään vähän metsätiellä kävelemässä. Sää oli ihana ja Mantakin tuntui kumman mukavalta. Vähän sitä hermostutti ojassa olevat risuryteiköt, mutta ei saanut mitään slaakeja. Kyllä siitä taas mukava maastoheppa saadaan! Kun tulimme takaisin, kokeilin vielä kentällä miltä ravaaminen tuntuu, niin meinasi rouva mennä nurin. Kenttä on vähän pehmeä ja Manta jostainsyystä aina sählää jotain, kun meinaa ravia nostaa. Ei kuitenkaan kaaduttu, mutta tuntui melko hurjalta. Päätin sitten jättää ravailut siltä kertaa.
Olin kyllä positiivisesti yllättynyt, miten hyvältä ratsastusvyöllä meno tuntui. Olin ihan varma että se joko a) hinkkaa reisiä, tai b) jalat menee ihan ihmeelliseen asentoon ja väsyy, mutta ei. Voisin kyllä ostaa Mantalle semmoisen. Tykkään mennä ilman satulaa, mutta on se kiva, että hätätilanteessa on jotain mihin voi vähän tukeutua. Muutenkin voisin sitten paremmin uskaltaa mennä kovempaakin kuin käyntiä, kun on joku mihin pystyy tukeutua. :) Tiedän kyllä, ettei sen kanssa mennä selkään kuten satulalla, tai ettei sillä kevennellä, kevyestä istunnasta puhumattakaan. Sen sanoo jo ihan maalaisjärki, kun miettii miten pienelle alueelle paine kohdistuu.
Olen huomannut sen, että Manta on rauhoittunut todella paljon. Vähän vielä enemmänkin, kun H lähti. Ei ole enää sitä kauheaa huutokuoroa puolin ja toisin, kun toinen menee talliin tai lähtee maastoon. (H lähti siis omistajansa loukkaantumisen vuoksi. H:n omistaja ei olisi voinut tehdä tallivuoroja, saati edes hoitaa H:ta, niin H lähti sitten omistajansa kaverin hoteisiin).
Yks päivä tallin 2 suokkia olivat lähteneet keskenään maastoon ja Manta oli jäänyt aasin kanssa pihalle. Oli kulemma ollut aivan chillisti, kun tallinomistaja oli sitä välillä ikkunasta kurkkaillut. Käytävällä esitetyt steppiaskeleet ovat myös loppuneet. Ihanaa kun Manta alkaa taas muistuttaa sitä hevosta, millaisena sen tunnen. Nyt kun vielä saadaan tää maastojännittely pois, niin kaikki palautuu täysin normaaliksi. Muistan, kun Mantan asuttua vielä Vantaalla, saatoin mennä pitkin ohjin ilman satulaa maastoon, ilman mitään dramatiikkaa. Tätä tunnetta voisi kuvailla siten, kuin luottamus alkaisi taas palata puolin ja toisin. :)
Huomenna saamme yhden tallilaisen mukaan, näyttämään meille maastoja. Odotan innolla!
